Edellisellä albumillaan Mirror Of Soulsilla powermetallifanien kollektiivisen tajunnan räjäyttänyt, Amerikan eurooppalaisin poweribändi, Matt Smithin Theocracy, kehittyy yhtäältä progressiivisempaan suuntaan ja toisaalta kohti tavallista kuolevaisuutta. Jenkkibändi ottaa kuulijalta luulot pois heti uuden albuminsa aluksi yksitoistaminuuttisella I AM:illa, valmistellen kuulijan vastaanottamaan merkittävästi edeltänyttä Mirror Of Soulsia haastavamman albumin. Sellainen As The World Bleeds toki onkin, mutta lähinnä vain säkeistöosuuksiltaan. Niissä yhtye sortuu paikoitellen jopa  tavanomaisuuksiin, mutta kyllä kuulijan pitää olla sekä kuuro että tyhmä elleivät vaikkapa Nailedin tai The Master Storytellerin häpeämättömän onnelliset kertosäkeet kohota fiiliksiä.

Toisin kuin edeltäjäänsä, As The World Bleedsin riffejä riivaa paikoitellen periamerikkalanen asennemetallisuus jonka hyvyydestä en ole kovin vakuuttunut. Esimerkiksi muuten hienossa Nailedissa täsmäriffien mänttäämisen funktio jää minulle arvoitukseksi, varsinkin kun turhanpäiväisiä junttariffejä seuraavat loisteliaan melodinen Hide in the Fairytale ja lähes harras The Gift of Music, joissa Smithin ei tarvitse turvautua raskauteen raskauden itsensä vuoksi. Suurin osa levystä toimii niin voimakkaasti melodian ehdoilla, että tönkköriffit kuulostavat kuin väärälle levylle eksyneiltä. Tai sitten ehkä meikäläinen vain tahtoo tamppaamisen erikseen ja melodiansa kokonaan dempatuista riffeistä vapaina.

Valitettavasti ATWB on hyvvyydestään huolimatta laskettava lähes pettymykseksi. Se ei todellakaan ole huono levy, mutta Mirror Of Souls loi sille odotukset joita ei pystyisi lunastamaan Jeesuskaan (pun intended, gospel-bändistä kun on kysymys). Heikompina hetkinään Theocracy sortuu As The World Bleedsillä melkein banaaliksi, mutta upeiden kertsien ansiosta levy on, pelkästään omilla ansioillaan mitattuna, hyväntuulinen ja mainio melometallialbumi, joka viimeistään nyt sementoi Theocracyn paikan powermetallin kansainvälisessä mestaruussarjassa.