Sonic Syndicaten nimeä ei voi olla mainitsematta The Unguidedista puhuttaessa; mahtuuhan viime vuonna perustetun ruotsalaisyhtyeen viiteen jäseneen peräti kaksi nykyistä ja kaksi entistä Sonic Syndicate -ukkoa. Erityisen kihelmöivän kutinan omiin odotuksiini toi se, että molemmat vokalistit, jotka bändissäoloaikanaan tärkeältä osaltaan tekivät Sonic Syndicatesta niin hienon yhtyeen kuin se vielä muutama vuosi sitten oli, pääsevät Hell Frostilla jälleen yhdessä ääneen.

Näistä lähtökohdista ei osaa muuta odottaa kuin vanhan mallin Sonic Syndicatea uudellä nimellä varustettuna. Näillä odotuksilla ollaan hyvällä suunnalla, muttei kuitenkaan täysin oikealla raiteella. The Unguided luottaa paljon niihin samoihin elementteihin kuin Sonic Syndicatekin, eli moderniin metalliin ja rokkiin, jossa koskettimilla on merkittävämpi painoarvo kuin säestävään rooliin jäävillä riffeillä. Erityisesti tuttujen laulajien kuuleminen laittaa välillä unohtamaan, että tässä mitään uutta yhtyettä edes kuuntelee Sonic Syndicaten sijaan. Lievä, mutta huomattava, painotusero näillä kahdella yhtyeellä kuitenkin on, sillä The Unguided nojaa selkeämmin rokin suuntaan liukuen usein yhä kauemmas kaikesta metalliin viittaavasta, mitä nyt Richard Sjunessonin ärjyvokaalit ovat jatkuvasti läsnä. Rokimpaa ilmettä tukee myös kitarasoolojen osuus, joka Sonic Syndicaten tapauksessa on aina ollut nollan luokkaa, kun taas Hell Frostilla kiskaistaan yksi jos toinenkin skittasoolon pätkä ilmoille.

Ehdotonta kärkeä rieskalla on avausraita Inherit the Earth, joka herättää vähän liiankin suuret odotukset loppulevyä kohtaan. Seuraavat raidat ovat kohtalaista riuhtomista vailla sen enempiä loiston hetkiä, ja vasta levyn toiselle puoliskolle pyörähdettäessä Collapse My Dream ja Green Eyed Demon palauttavat tason sinne, missä sen olisi pitänyt pysyä avausbiisin jälkeenkin. Albumi myös lopetetaan hyvin, ja Where the Frost Rose Withers menisi ilman karjuntoja minkä tahansa rockyhtyeen lähes täydellisestä radiobiisistä. Tällä voisin viitata oikeastaan koko albumiinkin, sillä sitähän tämä lopulta kauttaaltaan on – valtavirtoja kosiskelevaa modernia ruotsimetallia radiokelpoisimmillaan. Vaikka albumilta on selkeät kohokohdat poimittavissa, ja paria sävellystä kannatellaan hieman liian heppoisilla melodioilla, kokonaisuutena yhtyeen paketti pysyy hyvässä kuosissa, ja tutun laulajakaksikon vuorottelu on edelleen vaikuttavaa kuultavaa.

Tyylilajin napatessa Hell Frost on mukavaa kuunneltavaa, mutta vähän harmi, ettei vieläkään saatu täydellisintä jatkajaa Only Inhumanille ja Love and Other Disastersille, kun Sonic Syndicatenkin paras terä kului jo viimeisimmällä julkaisulla laulajanvaihdoksen ja tyylinmuutoksen myötä. Ilman jatkuvaa, lähes välttämätöntä, vertailua tarkasteltuna The Unguided on erittäin tervetullut ottelija modernin rockmetallin kentälle, ja Hell Frost vokalistiensa sekä melodioidensa avulla lajissaan hyvinkin taistelukelpoinen haastaja.