Kansitaide Tenhi
Saivo
CD
[ Prophecy Productions ]

( 9½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Saivon Kimallus
02. Pojan Kiiski
03. Uloin
04. Pienet Purot
05. Sateen Soutu
06. Haaksi
07. Surunuotta
08. Savoie
09. Vuoksi
10. Paluu Joelle
11. Sees
12. Siniset Runot

Kesto: 70:04

Tenhi on tehnyt minulle taikojaan jo yli kymmenen vuoden ajan. Se on minulle henkilökohtaisesti yksi tärkeimmistä bändeistä kautta aikojen. Kun tällainen yhtye julkaisee uuden levyn, ei epäonnistumisen mahdollisuudelle tai pelolle ole sijaa.

Eikä Tenhin neljäs täyspitkä levy (Airut:Aamujenhan julkaistiin alun perin Harmaan nimellä) pelkoon anna aihettakaan. 70-minuuttinen Saivo on bändin massiivisin albumikokonaisuus, mutta se ei sorru sen enempää muutamassa kappaleessa korostuvan minimalismin kuin pituutensakaan alle. Aluksi levy tuntuu todella vähäeleiseltä ja maalailevalta. Etenkin jälkimmäistä Saivo toki onkin, todennäköisesti enemmän kuin Tenhin aiemmat, tunnelmallisuudestaan huolimatta kappalevetoiset albumit. Suunta on Tenhille luonteva. Vaikka bändin levyillä on aina Kauan-debyytiltä lähtien ollut milloin klassista musiikkia lähestyvää, milloin shamanistista tunnelmointia, tuntuu yhtye tulleen levy levyltä kokonaisvaltaisempaa musiikkia säveltäväksi ryhmäksi. Kerrosteisuus on Saivolla entistäkin mietitympää ja vivahteikkaampaa.

Tenhi on jokaisella levyllä pystynyt myös uudistumaan sopivasti. Saivolla yhtyeen akustiseen, kansanmusiikkipohjaiseen tunnelmointiin on tuotu mielestäni yhä enemmän klassisen musiikin piirteitä. Esimerkiksi jousi- tai puhallinsovitukset eivät välttämättä näytä seuraavan pianon tai akustisen kitaran rakentamaa peruspilaria, vaan pikemminkin risteävät sen kanssa kauniisti. Kappaleet aaltoilevat ja liikkuvat entistäkin sulokkaammin, oli kyse sitten kolmeminuuttisesta, koko albumin tavoin aikaisempaa enemmän hienoja taustalauluja esittelevästä, kaihoisasta Savoiesta, kahdeksanminuuttisesta, alkupuolella todella herkkiä puhallinkuvioita sisältävästä Uloin-kolmosraidasta tai rytmisesti hypnoottisesta Vuoksista. Levyn upein yksittäinen sävellys lienee kuitenkin päätösraita Siniset runot, joka yli kymmenen minuutin mitassaan on todennäköisesti elokuvallisin kappale, jonka Tenhi on ikinä säveltänyt. Mieleen tulvii melkoinen määrä visioita, jotka ovat niin vahvoja, että ne eivät tunnu antavan rauhaa.

Saivo on Tenhin Gesamtkunstwerk. Jokaisella bändin fanilla on varmasti omat suosikkinsa yhtyeen aikaisemmista levyistä ja kappaleista, enkä osaa itsekään näin tuoreeltaan sanoa, onko Saivo nyt se bändin "paras" levy. Se on kuitenkin varma, että kunnioitukseni Tenhiä kohtaan on Saivon jälkeen entistäkin syvempää.



06.12.2011, Antti Korpinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Airut:Aamujen
Airut:Aamujen
[ CDS ]
Maaäet
Maaäet
[ CD ]
Väre
Väre
[ CD ]
http://www.tenhi.com Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 9168
Palaa »