Irlantilainen Glyder retroilee tämän päivän trendin mukaisesti. Soundit ovat hyvinkin aidot, mutta biisit tökkivät.

Kuten moni muukin kaltaisensa, esimerkiksi Wolfmother, Glyder antaa perinteisille biisirakenteille palttua. Ja mikäpä siinä, perinteitä on hyvä välillä kyseenalaistaa, mutta pelkällä hyvällä meiningillä ei pitkälle pötkitä, vaikka sitä Glyderillä riittääkin.

Keskitempoiset kappaleet groovaavat melkein kuin Led Zeppelinillä ikään ja nopeammat rallit rokkaavat kunnolla. Kerrankin bassolle on annettu tilaa, ja se kuuluu hyvin läpi levyn muutenkin kuin jytinänä. Perussoittimia maustavat milloin urut, milloin akustinen kitara, mutta lopputulos ei puuroudu, vaikka soittoa ja vauhtia on välillä niin että varmasti riittää.

Laulu ei ole muun musisoinnin tasolla. En ole syvällisesti ole perehtynyt Glyderin biografiaan, mutta kuulemani perusteella vaikuttaa vahvasti siltä, että laulajan homma on langennut jollekin vain siksi, että laulua pitää olla. Onneksi laulu ei ole millään muotoa huonoa, keskinkertaista vain.

Pari hidasta biisiä, päätöskappale Motions Of Time etunenässä, eivät toimi muun materiaalin lailla. Kun meno on rauhallista, sävellysten yksitoikkoisuus korostuu liiaksi, mutta hyvääkin menoa on tarjolla tarpeeksi, jotta Backroads To Byzantium saattaa tulla soitetuksi joskus tämän arvostelun kirjoittamisen jälkeenkin. Jos levyssä olisi muutama vetävä intro, tarttuva kertosäe ja koukkuinen väliosa lisää, niin puhuttaisiin lähes täyden kympin levystä. Nyt kympin arvoista levyssä on vain muoto, sisältö ansaitsee reilun vitosen.