Sanotaan se nyt heti kärkeen: käsittämättömän yhdentekevä ja tylsä levy. Danny Lilkerin ja kumppaneiden joskus niin legendaarinen Brutal Truth on nykykunnossaan kyllä varsin surullista tavaraa. Jossain arviossa heitettiin hulvattomasti, että bändi on End Timen myötä vanhentunut kuin viini. No, allekirjoitan mikäli puhutaan lämpimässä ja auringonvalossa säilytetystä korkkivikaisesta pullosta, sen verran hapan ja paska maku tästä kiekosta jää.

Perusmeininki on oikeastaan sitä samaa vanhaa tuttua brutaalia totuutta, mitä on jo totuttu kuulemaan – löyhkäävää grindia, mutta toki mukana on soppakaupalla noisemeteliä ja enemmänkin teknisen death metalin ja deathgrindin puolelta tuttua koukeroista kikkailua. Koska tämä on tuoreista heikoista edesottamuksista kolmas ja nyt ylivoimaisesti huonoin rävellys, en kyllä tämän bändin pariin enää jaksa palata, niin suurta luottoa kun ei yksinkertaisesti enää löydy. Biisit ovat lähes toinen toistaan jonninjoutavampia, tylsempiä ja puuduttavampia, ja positiivisinkin marcobjuurströmi saisi kaivaa melkoisen naminami-vaihteen yrittäessään löytää seasta jotain edes vähän toimivaa. No, ettei silkaksi dissaukseksi menisi, todetaan, että viimeinen varsinainen biisiraita nimeltään Drink up on sentään kohtalainen veto hidasteluineen, mutta perään tuleva vartin mittainen noisepöristely Control Room saa tuonkin ”tähtihetken” varsin nopeasti unholaan.

Koska vaikuttaa vahvasti siltä, ettei Brutal Truthilla ole oikeasti enää mitään annettavaa, täytyy vilpittömästi toivoa levyn nimen osuvan asiaan ytimeen. Give it up, pops, the end time is nigh!