Kansitaide In Legend
Ballads 'n' Bullets
CD
[ SPV ]

( 3½ )
Osta CDON:ista
01. Heaven Inside
02. Pandemonium
03. Elekbö
04. At Her Side
05. Vortex
06. Life Is Up To You
07. The Healer (incl. Remedy)
08. Yue
09. Soul Apart
10. Stardust ft. Inga (Van Canto)
11. A Hanging Matter
12. Prestinate
13. Heya
14. Universe

Saksalaisen In Legendin idea massasta erottumiseksi on kieltämättä omaperäinen. Yhtye yhdistelee debyyttikiekollaan pianovetoista laulaja-lauluntekijäperinnettä metallimusiikista aksenttinsa ammentavaan rytmisektiotyöskentelyyn. Metallille ominaista kitaraa ei kuulla levyllä lainkaan, joten huomio kohdistuu väkisinkin laulavaan pianistiin, Bastian Emigiin.

Vaikka yhtyeen konsepti vaikuttaa tuoreelta idealta, ei In Legendillä ole riittänyt rahkeita viedä luomiaan raameja viimeistellylle tasolle. In Legend kuulostaa piristävältä tuulahdukselta vain pieninä annoksina ja jo muutaman kappaleen jälkeen alkaa käydä ilmi, että Bastian Emigin sävytön, yksiulotteinen ääni alkaa tuntua melko puuduttavankuuloiselta.

Varsinaisia täysosumiakaan levyllä ei ole paria kappaletta enempää. At Her Sidessa olisi aineksia pienoiseksi pop-hitiksi, mutta kun heti perään lykätään myötähäpeää herättävä Vortex keinotekoisine konserttitilanteineen, asettaa se yhtyeen tyylitajun vähintäänkin kyseenalaiseksi.

Uutta luovivasta konseptista on kuitenkin annettava pisteet.



02.12.2011, Kalevi Heino
http://www.inlegend.de/ http://www.myspace.com/inlegend Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 682
Palaa »
 
Bookmark and Share