Paha Kaksonen on jyväskyläläinen rockyhtye, jonka kolmas täysipitkä albumijulkaisu on nimeltään Hekumania. Yhtyeestä puhuttaessa tuntuu esillä vilkkuvan jatkuvasti Turbonegron, AC/DC:n ja Motörheadin nimet, mitä ei tätä kuunnellessa tarvitse yhtään ihmetellä.

Pahan Kaksosen musiikki perustuu simppeleihin ideoihin ja vielä simppeleihimpiin esitystapoihin. Riffit ovat suoria, konstailemattomia ja taatun helposti mukana seurattavia. Yhtyeen vahvuus onkin tietty huolettomuus ja kevyt meininki, jossa ei kenelläkään pitäisi olla merkittäviä vaikeuksia pysyä mukana. Nämä miehet eivät lämmittelyjä kaipaa, vaan käyvät suoraan asiaan.

Sanoitukset istuvat suoraviivaisuudessaan ja toisinaan hassuttelevuudessaan musiikin rentoon grooveen, mutta itselläni meinaa hieman tökkiä, kun aletaan hokea ”Minä kyllä puhun, minä kyllä pussaan, voit sä luottaa muhun, en petä sua koskaan”. Englannin kieli nyt toimii tänne aina vain niin paljon paremmin. Toisaalta juuri Pahan Kaksosen kielivalinta ei ole mitenkään yllättävä, tukeehan oman, ja suurimman osan kuulijakunnasta, äidinkielen käyttö osaltansa kiemurtelemattoman suoraa ja rehellistä ulosantia.

En ole koskaan välittänyt Motörheadin tai Turbonegron, tai sen enempää jonkun Black Label Societyn, äijäilyistä, ja siihen nähden Hekumania on jopa yllättävän vaivatonta kuunneltavaa. Ei tätä silti minun koneeseeni kannata tämän jälkeen tyrkyttää, sen verran itseni vieroksumassa genressä liikutaan. Jos taas yritän hetkeksi ottaa objektiivisen näkökannan, tässä lienee hyvinkin osuva kotimainen vastine lajin ulkomaalaisille kuninkaille. Kuuntelijakunnan luulisi näin olevan selkeä, olettaen, että sanoitukset niellään pureskelematta siinä missä muiden englanniksi tulkitsematkin.