Paradise Inc.:in kokoonpano on omituinen. Brasilialaisia soittajia tukee laulussa Evidence Onen Carsten Schulz, ehta germaani. Ja kun tsekataan levy-yhtiö, niin kyseessähän ei voi olla muuta kuin melodinen hard rock.

Time on sillä rajalla, että pitäisikö puhua jopa metallista. Oikeastaan se on ihan sama, sillä kokonaisuutena levy on melko yhdentekevä. Noin neljän ensimmäisen kappaleen ajan vaikuttaa paremmalta, sillä biiseissä on ihan kohtalaisesti melodiaa ja tiukemmin soitettuina niistä voisi jopa tykätä.

Bändin esitystä ei siis voi kehua, sillä melkoisen innottomasti soittajat soittavat. Varsinkin I Will Wait on kuin liian pitkään ylämäkeen hyytyvä mopo, todella raskassoutuinen kappale. Ylämäen takana ei ole edes alamäkeä, paitsi musiikillisesti, sillä paratiisiseurakunta heittää metallisemman vaihteen silmään ja kuulostaa yliannoksen rauhoittavia vetäneeltä saksalaiselta powermetallibändiltä.

Schulzin vajavainen tekniikka vähänkin korkeammissa äänissä ärsyttää biisi biisiltä yhä enemmän eikä rumpalin laiska komppi ainakaan pelasta tätä uppoavaa laivaa. Loppupuolella metallista palataan taas hard rockin parin, mutta ei mitenkään hyvällä menestyksellä. Lopunkin biisit ovat tylsiä ja välinpitämättömästi esitetty. Not In Paradisen vieraileva solisti Doogie Whitekaan ei hetkauta oikeastaan pätkääkään. Sääliksi käy äijää, että joutuu elantonsa hankkimaan tällaisilla sessioilla... vaikka siltä kuulostaakin, ettei tämänkään biisin purkittamiseen ole hänen osaltaan juuri studioaikaa haaskattu.

Harvoinpa tänä päivänä törmää näin tylsään levyyn. Aion unohtaa platan välittömästi tämän arvostelun kirjoitettuani, joten ei siihen kannata lukijankaan tutustua. Time ei ole edes niin huono, että siitä saisi jotain irti huumorimielessä.