|
The Rule - demo 1994:
01. Intro
02. The Rule
03. A Shadows Of Acheron
04. Into Centuries
05. My Own Creation
06. Illusions (instrumental)
07. An Astral Dream
Promo 2000:
08. Deceived Conscience
09. Testimony
10. The Past Against The Future
11. Heartwork (Carcass cover)
|
Puolasta tuntuisi tulevan aina välillä ihan positiivisesti yllättäviä death metal –tuttavuuksia, ja Devilyn voidaan laskea samaan kategoriaan. Yhtye on perustettu jo vuonna 1993, ja kymmenen vuoden toiminnan ja kolmen levyn jälkeen päivän valon näkee kokoelma ”The Past Against The Future”, joka sisältää yhtyeen vanhoja demonauhoituksia vuosien varrelta.
Musiikkityylillisesti Devilyn on vanhahtavaa death metallia, vertauksia olisi helppoa vetää vaikkapa samasta maasta ponnistavaa Vaderiin sekä vertauskohtia voi myöskin vetää vanhaan Morbid Angeliin. Menoa siis piisaa, vaikkei yhtye nykybändien tapaiseen tempojenkkaan lähdekään.
Levyn avaa vuoden 1994 ”The Rule” –demotaltiointi, joka on soundillisesti melkoisen kehnoa kauraa. Äänipoliittisesti tallenne on juuri sitä ”autotallissa neliraiturilla” –luokkaa, vaikka paljon huonompiakin soundeja on kuultu. Musiikillisesti ”The Rule” on varsin monipuolista sekä hyvällä maulla toteutettua death metallia, jota piisaa peräti seitsemän kappaleen verran. Nyt demon kuunteleminen on kuitenkin hieman tuskastuttavaa tuhnuisten soundien vuoksi, joka on sääli.
Seuraava demo onkin sitten jo vuodelta 2000, yksinkertaiselta nimeltään ”Promo 2000”, joka sisältää kolmen kappaleen verran huomattavasti rivakamman ja modernimman oloista deathia kuin vuoden 1994 demo. Yhtyeen edelleen tunnistaa kuitenkin samaksi, vaikka tempo on miltei tuplaantunut kuuden vuoden aikana. Soundillisesti vuoden 2000 demo on jo hieman parempaa tasoa kuin ”The Rule”, mutta kyllä sen silti edelleen demoksi tunnistaa.
Levyn päättää yhtyeen versiointi Carcassin ikiklassisesta ”Heartwork” –kappaleesta, joka on jokseenkin omituinen livetaltiointi, lähinnä siitä syystä, että yleisön metelöinti kuulostaa todella pahasti jälkeenpäin lisätyltä. Muutenkin nauhoitus on mahdotonta diskanttipörinää ja melkoisen epämiellyttävää kuunneltavaa.
Mikäli Devilyniin haluaa tutustua, ei tämä levy ole varmaankaan paras mahdollinen pelinavaus. ”The Past Against The Future” on selkeästi faneille suunnattu julkaisu, joka ei varmaankaan puhuttele yhtyeeseen vasta ensikosketusta hakevaa fania, siitä pitää jo huolen levyn melko hirvittävät soundit. Kokonaisuutena melkoisen epätasainen paketti.
04.09.2003, Niko Kaartinen |
|