Italialaisbändi Necrodeathista - loistava nimi muuten! - kertoo paljon se, että bändi ehti kertaalleen jo hajotakin, nimittäin vuonna 1989. Uudella vuosituhannella Idiosyncrasy on kuitenkin jo kuudes uutta musiikkia sisältävä täyspitkä levy, kun niitä kymmenen vuoden tauon katkaisemalla edellisvuosituhannella ehti tulla ulos vain kolme. Julkaisutulvasta huolimatta Idiosyncrasy on varsin laadukas tummanpuhuva thrash-levy.

Meininki tämän päivän Necrodeathilla on ammattimaisine soittoineen ja soundeineen kaukana necrosta. Minulle bändi tuo mieleen Exodusin ja Sadusin välimuodon, eli pelkästä pään seinään hakkaamisesta ei ole kyse, vaan levyltä löytyy myös pieniä suvantokohtia ja muutenkin melodisempaa lähestymistapaa. Nelosraidan rauhallisempia hetkiä osaa lätyn keskellä arvostaa, mutta tosiasia on, että ne eivät sävellyksellisesti ole yhtä kovaa tasoa kuin Necrodeathin parhaat thrash-riffit. Mikä hienointa, käytännössä joka biisissä niitä kuumia riffejä sitten kuullaankin.

Reservoir Dogsista inspiraatiota hakeneen levyn nimettömistä raidoista kolahtavat itselleni parhaiten Slayer-henkinen avausraita, keskivaiheilla varsin teknisestikin riffittelevä viitosraita sekä tarttuvasti pitkälti keskitempossa möyrivä kuutosraita. Päätösraidan keskivaiheilla kuullaan myös melkoista riffipieksentää. Muut kappaleet jäävät näiden varjoon, mutta ovat silti ihan tyydyttäviä rainoja. Niin omaperäinen tai timanttinen levy ei Idiosyncrasy ehkä kuitenkaan ole, että sitä tulisi tästedes säännöllisesti kuunneltua. Hetkittäin levy onnistuu kuitenkin nostattamaan kivasti sykettä, joten monet asiat on selvästi tehty oikein.