Kansitaide Visions Of Atlantis
Maria Magdalena
MCD
[ Napalm Records ]

( 5 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Maria Magdalena
02. Melancholia
03. Change of Tides
04. Distant Shores
05. Last Shut Of Your
06. Beyond Horizon - The Poem Pt.II

Kesto: 26:25

Itävallan Visions Of Atlantis taantuu harppauksin. Viime levyllä yhtye tuntui saavuttaneen enimmäkseen tyyten kasvottomista yhtyeistä koostuvassa genressään jo aivan kuuntelukelpoisen suoritustason, mutta uusi mini kielii taas päinvastaista.

Aivan kuten pelkäsitkin, Maria Magdalena -MCD:n nimibiisi todellakin on se germaanidisco-coveri 80-luvun puolivälistä. On toki tavallista, että goottiyhtyeet möyrivät menneiden vuosikymmenten disco-kompostissa, onhan esimerkiksi Atrocity tehnyt tällä kokonaisen uran, mutta Visions Of Atlantisin tästä yritelmästä jää tunne, että yli on yritetty siitä missä aidan tilalla on kuoppa, mutta ei ihan sekään onnistunut.

Melancholia taas ui niin syvissä teatraalisuuden vesissä, että haastaa teennäisyydessään Etelä-Euroopan vampyyrigootitkin. Change Of Tides  vuorostaan on edellislevyiltä tuttua Visions Of Atlantisia, hiukan power metalinkin makuista syntsasinfoniaa, jonka pahin vika on vain sen kliseisyys. Tässä tapauksessa biisin laulumelodiat vain saisi kirjoittaa kokonaan uusiksi, koska nykyiset eivät taivu laulajakaksikolta läheskään kelvollisesti.

EP:n biisit ovat samantekeviä, mutta eniten minua rassaa laulajattaren äänen vaapunta. Onnistuessaan, kuten Distant Shoresin kuulaissa stemmoissa ja Last Shut Of Your Eyesin pre-choruksessa, kreikkalaisneiti Lexi Nil tuottaa varsin miellyttävää ääntä, mutta pyrkiessään enimmäkseen ah niin kovin kohtalokkaaseen ilmaisuun, ei haittaisi jos pakista löytyisi paremmat työkalut kuin välimerellinen englanninääntämys, putoamaan valmistuvan vaahteranlehden lailla lepattava vibrato ja syysviiman lailla suhisten vuotava ääni.

EP:n parasta antia ovat Distant Shoresin kitarasoolo ja miesvokalisti Mario Plankin voimakkaalla fiiliksellä laulama Last Shut Of Your Eyesin eka säkkäri, jossa yhtye kurottaa hetkeksi ulos sinfo/goottikaavastaan elektro-mausteisemman rockin suuntaan. Valitettavasti tämäkin ilo jää lyhyeksi, sillä ihan kelpo pohjille päälleliimataan Rammsteinia apinoivat raapivat kitarat, jolloin tämänkin biisilupauksen saa heittää muiden kera roskalavalle. Veltosti lätyn päättävä Beyond Horizon - The Poem Pt.II  kuulostaa siltä, että siihen on loopattu jotain 90-luvun tietokoneroolipelin ambienssimusiikkia.

Ei sanonut totta Visions Of Atlantisin viideskään kerta, joten eipä muuta kuin takaisin sorvin ääreen...



22.11.2011, Mape Ollila
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Delta
Delta
[ CD ]
Trinity
Trinity
[ CD ]
Cast Away
Cast Away
[ CD ]
Eternal Endless Infinity
Eternal Endless Infinity
[ CD ]
http://www.myspace.com/visionsofatlantisofficial Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1083
Palaa »
 
Bookmark and Share