Chris Black on kova jätkä. Lisänimen "Professor" mies ansaitsisi jo yksinomaan yhden kaikkien aikojen kovimman pienlehden, METAL:in, luomisesta, mutta Black ei toden totta ole ajautunut toimittajaksi vain epäonnistuttuaan muusikkona. Biisinkirjoittaja-multi-instrumentalisti tunnetaan mm. bändeistä Superchrist, Dawnbringer ja Pharaoh. Vuosittain hienoa matskua ulos puskeva Black nostaa henkeä tällä kertaa High Spiritsin nimissä, kun bändi julkaisee ensimmäisen täyspitkän albuminsa.

Vaikka kaikki mainitut Black-projektit henkivät METALLIA kirjoitettuna isoin kirjaimin, taitaa High Spirits olla pumpuista lähimpänä Iron Maidenia - ja vieläpä sen suoraviivaisinta ja rakenteellisesti yksinkertaisinta materiaalia. Kenties Rautaneito hetkittäin tuntuu jopa väärältä vertailukohdalta, sillä kuten kansi ja You Make Love Impossiblen kaltaiset biisinnimet kenties kertovat, High Spiritsin menossa on voimakasta 80-luvun ja hiuslakan tahmeaa tuntua.

Verrattuna vaikkapa Dawnbringeriin, jonka viimevuotinen Nucleus-kiekko oli asian ytimessä olematta kuitenkaan tuhanteen kertaan kuultua alkulimaa, High Spiritsin olisi pitänyt pystyä tekemään vielä Another Nightia huomattavasti kovempaa materiaalia, jotta bändille jaksaisi uhrata useammankin ajatuksen. Varsinaisia heikkouksia levyllä ei tavanomaisuuden ja tasapaksuuden lisäksi juuri ole, mutta biisien kulkeminen lähes identtisessä tempossa alkaa kiusata levyn puolivälin paikkeilla. Laulajana Blackilla on lisäksi rajoitteensa, sillä mies kuulostaa hetkittäin hieman köyhän miehen Klaus Meinelta, mutta sinänsä miellyttävän kuuloinen ääni ja simppelit laulumelodiat estävät tätä tulemasta kiusallisella tavalla esille.

Another Night in the City suorastaan vaatii korkkaamaan sen aloittelukaljan, eikä meno hellitä vielä Do You Rememberin tai Full Powerinkaan aikana. Tuplakitaramelodiat, menevät joskin unohdettavat soolot, tarttuvat jos nyt turhankin tutut melodiat ja positiivishenkinen yleisilme tuovat musiikkiin bändin nimen mukaista nostetta. Hieman hitaampi, sanotaan nyt vaikka Schwarzeneggeria lainaava I'll Be Back ei sekään ole huono kappale, mutta sen jälkeen levy ei pääse enää alun kaltaiseen lentoon. Yksittäiset biisit ovat sen ratkaisevan hitusen alkupuolen hittejä vaatimattomampia, niin mallikkaita ralleja kuin loppupään veisut Nights in Blackin johdolla ovatkin. Kriittisesti tarkasteltuna High Spirits puhaltaa siis kelvollista tribuuttihenkeä vanhaan hiillokseen, mutta ei saa aikaan mielettömiä tulenlieskoja.