Paradise Lost Draconian Times MMXI
DVD
[ Century Media ] ( 9 )
DVD 1:
01. Enchantment
02. Hallowed Land
03. The Last Time
04. Forever Failure
05. Once Solemn
06. Shadowkings
07. Elusive Cure
08. Yearn For Change
09. Shades Of God
10. Hands Of Reason
11. I See Your Face
12. Jaded
13. Faith Divides Us, Death Unites Us
14. True Belief
15. One Second
16. Say Just Words
17. The Rise Of Denial
18. As I Die
DVD 2:
- On the Draconian Road MMXI
- Interviews
- Fan Interviews
- Faith Divides Us, Death Unites Us
- The Rise of Denial
Henkilökohtaisesti Paradise Lost on yksi kaikkien aikojen rakkaimpia metallipuolen yhtyeitä. Siksi onkin ollut muutaman viime vuoden aikana ilahduttavaa nähdä bändin palaavan ruotuun melkoisten musiikillisten harhailujen jälkeen. Draconian Times MMXI -DVD on puolestaan tuhti monumentti yhdelle yhtyeen parhaista levyistä ja jo siksi erityisen kiinnostava sellainen. Paketin pääosuus on Lontoon The Forumissa huhtikuussa 2011 kuvattu keikka, jolla muiden Draconian Times MMXI -kiertueen keikkojen tapaan soitettiin koko levy alkuperäisjärjestyksessä läpi sekä tietenkin nivaska muita valikoituja otoksia bändin katalogista.
Tämän päivän Paradise Lost soittaa tuon ajan kappaleet varsin kunnioitettavalla pieteetillä ja otteella läpi, ja kyllä yleisökin tuntuu olevan sen verran haltioissaan, että oma missaaminen todella kovasti harmittaa. Bändi ei ehkä varsinkaan viime vuosina ole ollut kaikkein tunnetuin kovista keikoista, mutta tällä livellä on lähes kaikki kohdillaan. Ainoa seikka, joka jättää jonkin verran toivomisen varaa, on Nick Holmesin laulusuoritus. En tiedä mistä johtuu, mutta ääni kuulostaa nykyisin monin paikoin turhan väkinäiseltä ja pakotetulta. Ja silti kun mies harvakseltaan sen vanhan legendaarisen römeyden ääneensä ottaa tai pistää siihen kunnolla voimaa, se kuulostaa taas hyvältä ja paljon luontevammalta. Joka tapauksessa tästä kauneusvirheestä huolimatta Holmes ei missään nimessä vetoa pilaa, sillä kyllä kaveri selvästi sen verran tunteella vetää. Leadkitaristi Gregor Mackintosh on aina ollut yhtä ikoninen hahmo ja vie oikeastaan jo pelkällä olemuksellaan Holmesilta paikan ”keulahahmona”. Rytmiryhmä tuntuu vetävän kelpo groovella ja tuoreimpana jäsenenä muutama vuosi takaperin mukaan tullut, monessa liemessä keitetty Adrian Erlandsson hoitaa tehtävänsä varsin tyylitajuisesti ja alkuperäistä kunnioittaen.
Jo pelkältä materiaaliltaan live on tietenkin silkkaa rautaa, myös niin sanotut lisäbiisit huomioiden, vaikka todella paksu pino kovia ralleja on jouduttu pois pudottamaan. (Herra Mackintoshille terveisiä, että kyllä se harvinaisempi herkkupala Sweetness olisi sekaan sopinut, vaikka mies siitä kuinka nihkeili…) Erityisesti kuitenkin seasta esiin nousevat komeasti ja piristävästi rokkaava Once Solemn sekä upea Shadowkings, joka lienee se levyn paras kappale alunperinkin.
Kerrotaan nyt vielä kuriositeetin vuoksi, että liven lopputeksteihin on koostettu runsaasti fanien terveisiä bändin Facebook-sivuilta, ja näkyypä seassa terkkuja useammaltakin suomalaiselta, joten ehkäpä juuri ne sinun terveisesi siellä ovat.
Kakkoslevy sisältää ensimmäisenä basisti Steve Edmondsonin kuvaaman kiertuedokumentin, jossa nähdään valmistautumista Draconian Times MMXI -kiertueen keikoille ja itse reissua. Varsinkin alku ja loppu ovat kiintoisia, koska niissä tulee varsin mukavasti pätkää yhtyeen treenikämpältä, mutta kyllä koko parikymmenminuuttinen dokkari mukava lisä itse livevideolle on. Ihmiset eivät ole juurikaan itse äänessä, vaan materiaalissa panostetaan kuvallisen kerronnan voimaan. Sen sijaan seuraava reilun vartin mittainen osuus on sitten pyhitetty haastatteluille. Niissä keskitytään muistelemaan itse alkuperäisen levyn tekoprosessia ja sen ilmestymisen aikoja. Erityisesti ääneen pääsevät kiertuemanageri Andy Farrow ja juuri muun muassa Draconian Timesin äänittänyt Simon Efemey. Myös itse bändi on äänessä, mutta ymmärrettävistä syistä rumpali Adrian Erlandsson ei ole mukana, koska on tuoreempi jäsen, eikä basisti Edmondsonkaan erityiseksi supliikkimieheksi muuten nauravaisessa ja iloisessa seurueessa osoittaudu. Vaikka itse jäsenten jutustelut jäävät verrattain vähiin, se ei niinkään haittaa, sillä koko paketissa musiikki ja siihen liittyvä tunne puhuvat varsin hyvin puolestaan, ja osansa tästä todistavat myös eri puolilta maailmaa tulleet haltioituneet fanit, joita Lontoon-keikan yhteydessä on haastateltu.
Promovideoista nähdään viimeisimmän levyn nimikappale Faith Divides Us, Death Unites Us ja mainio The Rise of Denial. Näistä ensin mainittu video on varsin ahdistava ja persoonallisella visiolla toteutettu pätkä, joka voi jäädä jopa uniin kummittelemaan, mutta jälkimmäisen video on jo suorastaan lyhytelokuvamainen herkkupala, jossa on panostettu runsaasti puvustukseen ja arvattavasti myös castingiin. Voipa seasta bongata muuten erään brittiläisen metallilegendankin.
On kerrassaan hienoa, että alunperinkin hyvä idea - tehdä kiertue hyvän klassikkolevyn tiimoilta - on saatettu myös arvoisellaan otteella hyvän DVD-paketin muotoon. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille yhtyeestä pitäville.