Siitä onkin kulunut jo vaatimattomat kahdeksan vuotta, kun alkujaan Laitilan suunnalta kotoisin oleva Kadotus sai synnyttääkseen ensimmäisen täyspitkän julkaisunsa. Vuosien aikana on toki tullut ulos useampaakin pienjulkaisua, mutta se toinen varsinainen tuleminen on antanut odottaa itseään kärsivällisesti.

Loppukesästä ulostunut Vaienneet temppelit on pääosin odotustensa arvoinen, mutta jotain jää puuttumaan. Edelleen yhtyeen rautainen ja tummasävyinen pohjatyö on hyvin tehtynä. Lämpöä ei yhtyeen black metal hehku, ei liioin toivoa tai iloisia tunnelmia. Hyvä niin, sillä Vaienneet temppelit osaa ilkeäsävyiset melodiansa kuin myös tempovaihdosten mukaan sopeutumisen. Nopeissa osioissa meno kuitenkin äityy paikoin turhankin tavanomaiseksi ja moneen kertaan kuulluksi. Hitaissa hetkissä yhtye taas pääsee oikeuksiinsa kuulostaen enemmän omalta itseltään.

Isona kokonaisuutena levy on onnistunut ja hyvä tekele, parista selkeästä miinusmerkistä huolimatta. Näistä ensimmäinen on jo edellä mainittu nopeiden sahausten tavanomaisuus. Toinen, joka ei sekään ole erityisen suuri särö lasissa, on tuotoksen soundipuoli. Hienoinen tunkkaisuus ja yleinen kitaroiden munattomuus on kuitenkin asia, joka hieman sumentaa kokonaistehoa. Laulupuolen ärinä ja sopivissa määrin käytetyt koskettimet sen sijaan ovat hyvin kohdallaan.

Kadotus voisi kenties olla maamme ykkösdivarissa genressään, jos vain julkaisutahti olisi ripeämpi ja teokset vielä hippasen viilatumpia. Näinkin anti on maistuvaa ja meno enemmän kuin kelvollista, mutta pieni lisähionta olisi silti paikallaan. Toivottavasti seuraavaa kokopitkää ei tarvitse odotella yhtä kauan.