Coloradolainen Dark Descent Records on ilmeisesti osaltaan erikoistunut suomalaisten death metal -lupausten julkaisuun, sillä yhtye on pukannut useammankin moisen ulos kuluneen vuoden aikana. Mainioiden tapausten, Cryptbornin ja Gorephilian, lisäksi synnytyksen ihmeen on kokenut järvenpääläinen Corpsessed. The Dagger & The Chalice on niin ikään mcd-muodossa julkaistu yhtyeen ensimmäinen esiintulo.
Kanssakumppaniensa lailla myös Corpsessed rakentuu perinteisen ja tummasävyisen death metalin perustoille. Aivan peruskaurasta viisikko kuitenkin poikkeaa astetta synkemmän ja jopa funeraldoomahtavan antinsa myötä. Näistä huolimatta vivahteita löytyy niin Bolt Throwerin kuin ruotsalaiskuolonkin suuntaan. Meno onkin paikoin pärisyttävän raskasta ja miltei piinaavaa kaikessa pahaenteisyydessään.
Valitettavasti Corpsessed ei kykene huikeisiin huippukohtiinsa kautta tuotoksen, vaan laskeutuu suurelti osin tavallisten kuolevaisten joukkoon. Tämä ei tarkoita, että The Dagger & The Chalice olisi tylsä ja keskinkertainen levytys, vaan ainoastaan sitä, että paukkuja olisi ilmeisesti vieläkin tiukempaan rusentamiseen. Soundit ovat jykevät ja sen vuoksi paikoin myös hieman tukkoiset. Matala örinälaulu on niin ikään tehtäviensä tasalla.
Tylsimmillään yhtye laskeutuu tavanomaisen ysärikuolon tasolle, aina ohikiitäviä rääkylauluja myöden. Onneksi dismembermäiset melodiariffittelyt osoittavat kypsää taipumusta dynaamiseen vaihteluun, mutta kuitenkaan tummasävyisyydestä tippaakaan tinkimättä. The Dagger & The Chalice on kokonaisuutena kohtuullisen vahva taidnonnäyte, mutta hieman epätasainen sellainen. Parhaimmillaan meno on puhdasta kultaa ja heikoimmillaankin kunnon takorautaa.
26.10.2011, Serpent |