Transatlantic, tämä 2000-luvun neoprogen superkokoonpano - eli herrat Neal Morse (Spock's Beard), Mike Portnoy (ex-Dream Theater), Roine Stolt (The Flower Kings) ja Pete Trewavas (Marillion) - palasi pari vuotta sitten studioon useamman vuoden tauon jälkeen, ja julkaisi kolmannen kiekkonsa The Whirlwindin. Kiertuettahan siinä sitten perään pukkasi, Atlantin molemmilla puolin - ensimmäistä kertaa yhtyeen historiassa muuten, sillä debyyttilevyn aikana Transatlantic kiersi vain rapakon tuolla puolen, kakkoslevyn jälkeen vain Euroopassa. Ja tokihan molemmilta kiertueilta julkaistiin myös livelevyt.
Toukokuussa 2010 päättyneeltä kolmannelta kiertueelta julkaistiin jo samana vuonna kolmen cd:n ja kahden dvd:n mittainen Whirld Tour 2010: Live in London -pläjäys. Nyt, päivää vaille tasan vuosi tuosta, edessä on uutta liveä, tällä kertaa nimellä More Never Is Enough. Tämän paketin anti on äänitetty Lontoon keikkaa edeltävällä (dvd:t) ja seuraavalla (cd:t) keikalla. Settilista on vähemmän yllätyksellisesti tismalleen sama kuin vuoden takaisella julkaisulla: 80-minuuttinen The Whirlwind kokonaisuudessaan, parin ekan levyn puolituntiset eeppiset pläjäykset sekä molemmilta levyiltä yksi "lyhyt" 6-10 minuutin kappale.
Ja tästä herääkin kysymys: miksi hemmetissä tämä tuotos kannattaisi ostaa?
Dokumentaarisuus voisi olla muuten yksi syy, mutta tämä kiertue ja setti dokumentoitiin jo edellisessä julkaisussa. Nyt sisältö on identtinen edellisen kanssa, eikä tarjoa edes tätä porkkanaa. Teknisesti triplalevy on toki mahtava: orgaanista, potkivaa livesoundia - jota nelikon ohella tuuttaa Pain Of Salvationin Daniel Gildenlöw kosketin-, kitara- ja lauluosuuksillaan -, hienoa soitantaa, pientä jammailua, mahtavia laulustemmoja ja sitä rataa. Viisikko soittaa hienosti ja groovaavasti yhteen, ja Neal Morsen ääni on terässä, vaikka More Never Is Enough onkin tallennettu kiertueen lopussa.
Tunnustan, More Never Is Enough on hemmetin hieno, tiukka, jammaileva, kaunis ja fiilistelevä pläjäys, mutta silti vain toisinto edellisestä eikä tarjoa mitään uutta tai ihmeellistä, vaan saman paketin eri kuorissa. Jopa itse "ostan kaikki mihin Neal Morse työntää näppinsä" -tason fanina ihmettelen julkaisun järjekkyyttä. Toki jos edellinen live meni sivu suun, mikä ettei tämäkin maistuisi, jos hyvin soitettua ja laulettua sekä hyvältä kuulostavaa livekokoelmaa yhtyeeltä haluaa hyllyynsä.
More Never Is Enoughista on saatavilla myös kolmen cd:n ja kahden dvd:n setti, jossa dvd on nauhoitettu Tilburgissa paria päivää aiemmin - ja yllätys yllätys, senkin setti on puuttuvaa Whirlwindiä sekä ylimääräistä encorea (Genesis-laina The Return Of The Giant Hogweed) lukuunottamatta sama. Vaikka en itse ole dvd-julkaisujen ystävä, kiekkosettiä kuunnellessa tulee väkisinkin mieleen, että tämä pitäisi myös nähdä, ihan vain soitintaituruuden ja multi-instrumentalistien takia. Nyt ei oikein selviä, kuka lopulta tekee mitäkin ja missäkin. Onneksi kaupasta saa dvd:llisen setin; arvostelukappale toimitettiin vain äänimuodossa.
Kiekko olisi livelevynä siellä ysin kieppeillä, mutta julkaisun arvo on toiston ja jopa pienoisen rahastuksen maun takia useaa pykälää heikompi. Imperiumin noppakerho arpoo kompromissiarvosanaksi täten seiskan.
26.10.2011, Ossi Jääskeläinen |