|
01. Wildest Dreams
02. Rainmaker
03. No More Lies
04. Montsegur
05. Dance Of Death
06. Gates Of Tomorrow
07. New Frontier
08. Paschendale
09. Face In The Sand
10. Age Of Innocence
11. Journeyman
|
Ne, jotka tuomitsivat Maidenia vinosti singlen Wildest Dreams ilmestyessä, saavat niellä pölyä, sillä bändi on palannut hevimpänä ja synkempänä kuin pitkiin aikoihin. Jos suuremmalle yleisölle pääasiassa esitelty paluu Brave New World oli nannaa, niin tämä on vielä parempaa. Itse asiassa voisin jopa väittää, että Dance Of Death on paras albumi sitten Seventh Son Of The Seventh Sonin tai Fear Of The Darkin. Brave New Worldin jälkeen on faneja rahastettu mm. ihan hyvällä livellä ja parilla kokoelmalla, joista ainakin Edward The Great oli aika turha. Myös pari DVD:täkin on julkaistu, mutta kyllä fanien kannattaa vielä tämänkin levyn takia kukkaroansa raottaa. On se sen arvoinen.
Levy lähtee liikkeelle singlekappaleella Wildest Dreams, joka on sisältää pientä hittihakua, mutta toisaalta ovatko koukut biiseissä pahaksi? Tätä seuraa Rainmaker, jossa kolme kitaraa pääsee oikeuksiinsa selvemmin ja vaikuttavammin kuin Brave New Worldilla. No More Lies on seitsenminuuttinen sävelmä, joka haiskahtaa Harrisin vittuilulta Bayleytä kohtaan. Rakenne muistuttaa muutenkin hieman No More Tearsia. Hieman Piece Of Mindin nostalgiaa voi maistaa Montsegurilla, joka on Maidenin kappaleista melodisin ja rankin aikoihin. Tämä kappale joutuu melko suurella todennäköisyydellä monen bändin treenivalikoimaan Trooperin ja Aces Highin kanssa.
Itse nimibiisi Dance Of Death on jonkinlainen retroilu ja kunnianosoitus 70-lukulaisia hevin ja progen pioneereja kohtaan. Tiedä siitä sitten. Seuraavat kaksi kappaletta ovat niitä hitaampia ja melodiaan eniten panostettuja kappaleita. New Frontier on muuten minun laskujeni mukaan Nickon nimiin ensimmäinen biisi Maidenin riveissä. Ainakin virallisesti. Paschendale taas on se pakollinen outo helmi, joka kahdeksan minuutin aikana ehtii tarjota jos mitä. Face In The Sand kikkailee rumpujen ehdoin ja orkestraaliset osuudet kertovat, että äijät ovat vääntäneet eräänlaista hevivalssia. Tyrmäys faneja kohtaan tavallaan, koska tämä on täysin uutta. Age Of Innocence sisältää kyllä hyvää melodiaa, mutta minä en kestänyt lyyristä antia, joka muistutti lähinnä Daily Expressin valituspalstan kirjettä, uskokaa tai älkää. Levy päätetään tyylikkäästi näppärän kertosäkeen sisältävään Journeymaniin.
Kuunnellessa Dance Of Deathia voi antaa Derek Riggsin onnahtelevan kansitaiteen anteeksi, sillä Iron Maiden todistaa olevansa yhä hengissä. Ja tällä kiekolla se elää vielä pitkään vaikka tuotanto päättyisi tähän. Mutta se ei pääty, ennen kuin fanit pettävät bändin tai toisinpäin. Ja niin ei tule tapahtumaan. Up the Irons!!!
25.09.2003, Ville Lehtinen |
|
