Nyt jotain erilaista. Tai Shan esittää fuusion puolelle kallistuvaa instrumentaaliprogea, jollaista ei ainakaan meikäläisen arvosteltavaksi ole yleensä tullut. Tiedä sitten, paljonko Lost Horizonin hyvyydestä on laitettava juuri tämän uutuudenviehätyksen piikkiin, mutta kokonaisuutena kyse on vahvasta albumista.

Kitaran voimalla kulkevia kappaleita voi, ja kuten tästä helposti havaitsee, kannattaakin tehdä muulla tavoin kuin kikkojen ja nopeuden ehdoilla. Eleettömästi kautta levyn soitetut melodiat luovat tunnelmia hauraasta voimakkaaseen ja kaikkea siltä väliltä. Rytmiryhmä on pikemminkin jazzahtava kuin rokkaava. Yhdessä kitaran kanssa, josta paikoin kuulee niin Blackmoren kuin Satrianinkin vaikutuksen, ne luovat toimivan yhteyden, jota soundillisesti rikkaat (muun muassa ksylofoni) soittimet värittävät.

Oma suosikkibiisini on Detective Blues, joka etenee miltei reggae-kompilla. Biisin kitaraosuuksista saa mielikuvitusta käyttämällä esiin yhtymäkohtia Deep Purplen instrumentaaliklassikkoon Wring That Neck. Muuten yksittäisiä vastaavia seikkoja ei isommin ole, mutta Lost Horizon toimiikin nimenomaan kokonaisuutena. Hienoja tunnelmia löytyy tasan yhdentoista kappaleen verran. Lisäpisteitä ei heru siitä, että levy on tehty itse lukuunottamatta painatusta, monistusta ja masterointia. Plussan kasin perään sen sijaan Tai Shan saa ennakkoluulottomuudesta tehdä genreihin sopimaton levy. ja varsinkin ennakkoluulottomuudesta lähettää se Imperiumiin arvosteltavaksi.