Vähintäänkin kiinnostavan kehityskaaren läpi käynyt Sólstafir edustaa islantilaista modernia musisointia. Siinä missä yhtye aloitti uransa alkupuolen viking/black metal -henkisestä irroittelusta, on edellislevy Köld tullut monelle rakkaaksi tekeleeksi täysin toisenlaisten musikaalisten arvojen myötä. Kahteen osaan pilkottu Svartir Sandar jatkaa matkaansa omissä sfääreissään, mutta dynaamisesta fiilistelystä tippaakaan luopumatta.

Vaikka tämänkaltaisten levytysten kohdalla olisi helppo ratkaisu pysytellä lokeroinnista kokonaan erossa, en malta olla sitä täysin tekemättä. Post-metal-säväreitä reilusti viestittävä Sólstafir haluaa olla selkeästi oma uniikki lumihiutaleensa ja perinteisen metallin kanssa sillä on lopulta hyvin vähän tekemistä. Post-moderni rock-ilmaisu, hipsterismin suuntaan hymyilevä taiderokkailu ja toisaalta retrosäväreitäkin mukaansa napannut atmosfärismi elää ja voi paksusti.

Svartir Sandarin leimaavimpia ominaisuuksia ovatkin juuri vapaa leijailevaisuus, dynaamisuus ja ilmava tunnelmointi. Paikoin vedetään reilusti instrumentaalisen ilmaisun puolelle. Rytmittelystä ja riffittelystä nousevat esiin muiden muassa sellaiset nimet kuin Red Sparowes, Russian Circles ja toipa meno paikoin mieleen jopa HIMin herkän ilmaisun. Vastaavasti rokahtavan puolipuhtoisesti vedetty laulutyö toi mieleen Pink Floydin The Wall -viboja, kaikessa haikeamielisyydessäänkin.

Kahteen kiekkoon jaettu kokonaisuus on pitkästä yhteiskestostaan huolimatta eheä paketti. Jakoisuus onkin ehkä ihan hyvä veto, sillä pienemmissä, vain reilun puolen tunnin kestoisissa erissä tekele on helpommin lähestyttävää kuultavaa. Jos hopiaisista olisi pakko valita se parempi, sormeni osoittaisi Golan suuntaan. Etenkin levyn päättävä, hyvinkin postrockmainen nostatus on komeaa kuultavaa.

Lienee melkoinen selviö, ettei Svartir Sandar ole jokaiseen makuun. Makuun päässyt fanit luultavasti hurmiossaan pitävät tästä kuin hullu puurosta ja vähemmän taiteelliseen ilmaisuun kallellaan olevat kuuntelijat tuskin edes sylkäisevät tähän suuntaan. Mahdollisuus levylle kannattaa kuitenkin antaa, sen verran omintakeista ja sarallaan hyvin tehtyä kamaa on tässäkin tapauksessa luvassa.