Vain vuosi on kulunut Issan debyyttilevystä, kun uutta jo pukkaa. Mikäs on pukatessa, kun biisejä on valjastettu tekemään suunnilleen pataljoonan verran Frontiersin tallin biisintekijöitä, ja kuten jo pistemäärästä voi päätellä, on positiivista kehitystä tapahtunut.
Kitarat eivät ole ihan niin ärhäköitä kuin ensitapaamisella, tyyliä on hienosäädetty perinteisen melodisen rockin suuntaan. Issan (Isabell Oversveen) laulu on entisensä: sielukas ääni ja voimakas tulkinta. Leidi laulaa voimakkaasti eläytyen. Nämä biisit tarjoavat myös hyvän alustan eläytyä, tunnelmasta toiseen siirrytään sukkelasti.
Biisintekijät ovat kenties säästelleet helmensä omia projektejaan varten, mutta The Stormia ei ole rakennettu jamistä. Looking For Love on välitön klassikko ja vaikka muita vastaavia ei nyt löydykään, niin biisien taso on silti korkea. Kertosäkeet ovat hyviä ja Issan suoritus parantaa niitä vielä entisestään. Taustabändi taitaa olla studiokokoonpano, sillä soolotkin hoidetaan vierailevien kitaristien voimin. Siitäkin huolimatta soitto kuulostaa tiukalta, aivan kuin biisejä olisi oikeastikin treenattu kimpassa ennen levyttämistä.
Niin tai näin, tämä Frontierson Kuka kukin on –levy yltää miltei vuoden parhaiden julkaisujen joukkoon ja sen tyylikkäästä solistista taitaa tällä menolla tulla kiintotähti melodisen rockin taivaalle. Potentiaalia genrerajojen ylittävään suosioon on selkeästi aistittavissa.
15.10.2011, Ismo Karo |