Viimeinkin! Teddy Möllerin johtama Loch Vostok osoittaa neljännellä pitkäsoitollaan kehityksen merkkejä ja yhtye on viimeinkin onnistunut jalostamaan erilaisista tyyleistä ammentavan musiikkinsa yhtenäisenkuuloiseksi. Loch Vostokia on tähän asti tuntunut vaivaavan hieman samanlainen lastentauti kuin maanmiehiään Pain Of Salvationia: Eri tyylejä yhteen sotkiessaan yhtye ei ole kyennyt silottelemaan liitoskohtia saumattomaksi, mikä on tehnyt Loch Vostokin levyistä päämäärättömänkuuloisia aikaansaannoksia.

Vaikka Loch Vostok ei ole soinnillisesti muuttunut olennaisesti, se kuulostaa Dystopiumilla aiempaa selkeämmältä ja jäsennellymmältä. Raja progressiivisen metallin ja melodisen death metalin välillä on nyt kuroutunut lähes olemattomaksi, mikä tuskin haittaa yhtyettä sen musiikkia määriteltäessä.

Olennaisimmat muutokset Loch Vostokissa ovat tapahtuneet sekä musiikissa että ulosannin hienosäätämisessä. Vaikka yhtyeen uusin levy on aiempien tapaan konseptilevy kertoen Möllerin havaitsemista yhteiskunnallisista epäkohdista, on kappaleiden mitta lyhentynyt merkittävästi ja olennaisuus on puristettu kompaktimpaan pakettiin. Rönsyilevien kappaleiden vaihtuminen suoraviivaisempaan suuntaan on selkeästi ollut yhtyeelle hyväksi. Kun kappaleiden sisällä ei tapahdu koko ajan väkinäisiä muutoksia, jaksavat pienetkin variaatiot kantaa kappaleesta toiselle.

Miellyttävintä selkeämpien kappaleiden ohella on havaita kuinka Teddy Möller on viimeinkin löytänyt sopivan balanssin puhtaiden vokaalien ja äkäisemmän ärjynnän välillä. Tyylitajua on ilmaantunut myös kitaraosuuksiin, joissa rytmiikalla leikittelevät riffit vuorottelevat mallikkaasti hienojen tuplakitaralinjojen kanssa. Tuloksena on syntynyt tunnelmallisilla sävyillä maustettua proge/death metallia, jota voisi luonnehtia puuttuvaksi linkiksi Soilworkin ja Evergreyn väliltä.

Ehdottomasti vuoden positiivisin kehitystarina.