Saatekirjeessään helsinkiläinen Amoth luonnehtii musiikkiaan älykkääksi progemetallifuusioksi, ja kertoo, ettei kompromisseja ole tehty musiikin, sanoitusten tai muidenkaan osa-alueiden suhteen. Hmm. Listaan olisi vielä voinut huoletta lisätä, ettei yhtyeen musiikkia kannata suositella niille, jotka haluavat musiikkinsa valmiiksi pureskeltuna.

Amothin näkemys progressiivisesta metallista nojaa hyvin pitkälti thrash metalin puolelle, ja vaikutteet etenkin Testamentilta ja Metallicalta tuntuvat pulpahtavan esiin tämän tästä. Thrash-vaikutteet tuntuvat korostuvan ehkäpä siksi, ettei Amothissa ole progemetallibändeille olennaista kosketinsoittajaa. Aivan tyystin thrashin puolelle Amoth ei kuitenkaan musiikissaan kallistu, mistä huolen pitävät teatraaliset vokaalimaneerit ja yllätykselliset jazz-tyylittelyt, joihin harvemmin metallissa kohtaa.

Kuten jo heti alkuun tuli todettua, Amothin musiikki ei ole valmiiksi pureskeltua, ja kestää monta kuuntelukertaa ennen kuin kitaristi Tomi Ihanamäen säveltämät kappaleet alkavat kunnolla avautua. Kappaleiden kimurantista luonteesta huolimatta jo heti kättelyssä käy selväksi, että yhtye on onnistunut saamaan aikaiseksi oman tunnistettavan soundinsa, jollaisen luominen on näinä päivinä elintärkeä ja haasteellinen saavutus.