Kansitaide Taake
Noregs Vaapen
CD
[ Karisma Records / Dark Essence Records ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Fra vadested til vaandesmed
02. Orkan
03. Nordbundet
04. Du ville ville vestland
05. Myr
06. Helvetesmakt
07. Dei vil alltid klaga og kyta

Kesto: 46 min.

Norsecoren kakkosdivarissa mainiosti pärjännyt Taake on vuosien saatossa onnistunut säilyttämään tasonsa yllättävän hyvin. Varsinainen suurempi breikkaus on kuitenkin antanut odottaa itseään, vaikka tietyllä tavalla aineksia siihen tuntuisikin löytyvän. Noregs Vaapen, järjestyksessään yhtyeen viides täyspitkä, tuntuu kuitenkin itseään uudistaneen bändin tuotokselta ja se myös kuuluu monella eri osa-alueella.

Yhtyeelle ominaiseen tapaan sen black metal on maalailevaa, melodista ja kovin fiilisvetoista. Erityisen ärhäkkään ja murhaavaan meininkiin ei Taaken musisointi taivu, ei liioin kovin raakaan, repivään tai väkivaltaiseen surmanoksennukseen. Energisyyttä levy kuitenkin pulppuaa ja se vain korostuu selkeän terävillä ja viiltävillä kitarasoundeilla.

Yhtye kuulostaa tietysti sekä itseltään, mutta ajoittain myös hieman vanhemmalta Satyriconilta ja Darkthronelta. Taaken omaleimaisuus tuntuukin rakentuvan juuri tuttuuden varaan, ripauksella niin sanottua omaa maustetta. Lisäväriä on saatu tämänkertaiseen luomukseen mukaan erilaisten vierailijoiden myötä. Näistä nimekkäimmät ovat Darkthronen Nocturno Culto, Mayhemistakin tunnettu Attila Chisar sekä erityisesti Immortalista muistettava Demonaz. Visiitit ovat pieniä, mutta mukavaa lisäsävyä tuovia.

Kenties erottuvin ja tavallaan myös mielenkiintoisin on Myr-biisissä kuultava banjo. Hieman yllättävästi, detaljimainen ratkaisu toimii kumman hyvin. Vaan eipä Noregs Vaapenin viehätys rakennu moisten erikoisuuksien varaan. Viime kädessä tasaisen varma sävellystyö, hyvä tuotanto ja nautittavat ärinälaulut luovat sen pohjan, jolla Taake seisoo läpi tyrskyjen ja tuulten.

Jos ei tästä levystä nyt genreä uusivaksi teokseksi olekaan, on tämä eittämättä Taaken parhaimmasta päästä olevaa tuotantoa kuitenkin.



09.10.2011, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Taake
Taake
[ CD ]
...Doedskvad
...Doedskvad
[ CD ]
http://taake.svartekunst.no/ http://www.myspace.com/taakeofficial Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 3254
Palaa »
 
Bookmark and Share