Kävelen töihin koleana syysaamuna ja virnistän ääneen. Mp3-soittimessani jyllää tuorein Reckless Love -kiekko Animal Attraction, jonka Dirty Dreams -kappaleessa vokalisti Olli Herman laulaa: "She had legs and flexibility....she made me feel like a virgin, livin dirty dreams." Herman on härski ja hävytön mies, ja taatusti aivan helvetin ylpeä siitä. Kyllähän Olli-boy vonkasi kiitettävästi jo yhtyeensä viime vuonna ilmestyneellä eponyymillä debyytillä, mutta siihenkin verrattuna tuore Reckless Love -purkite on sanoituksiltaan irstaan kiimainen, kassit vaahdottava, touhutipat sepaluksen sisäpuolelle tiristävä – ja kuten bändi sen on ensisijaisesti tarkoittanut – pikkuhousut mehustava tapaus.

Sanoitukset toden totta kiinnittävät Animal Attractionilla kuulijan huomion. Muut malliesimerkit imelän pornahtavasta roiskimisesta tarjoilevat Push sekä kaksimieliseksi vitsiksi tekstitetty Coconuts (suomeksi "kivekset"), jonka kuultuaan alkaa viimeistään tasapainoilla sanoitusten totaalisen camp-statuksen ja minkäänlaisen vakavasti otettavuuden välillä. Oli Animal Attractionin lyriikoista mitä mieltä tahansa, on silti todettava, että Reckless Love on hieno bändi. Se ei tingi pätkääkään siitä rohkean röyhkeästä tulokulmasta, josta se on aikaisemminkin tullut musiikissaan ja keikoillaan tunnetuksi.

Animal Attraction ilahduttaa tottakai myös musiikillaan. Loistavan Reckless Love -debyytin julkaisun jälkimainingeissa heräsi tässäkin osoitteessa epäilys, josko vuosia kypsytellyt ja debyytille hiotut biisi-ideat olivatkin ne bändin parhaimmat. Huoli osoittautuu turhaksi, sillä Animal Attractionilla löytyy jokaiselle raidalle isoja kertosäkeitä ja satiaisten lailla tarttuvia johtoriffejä, kiitos suurimmalta osin sävellyksistä vastaavan kitaristi Pepen ja tuottajanakin häärineen Ilkka Wirtasen.

Jo mainittu härskiys näkyy myös Animal Attractionin sovituksissa ja tuotannossa. Levy sisältää lukuisia esimerkkejä (Dance, Dirty Dreams, Hot, Born to Break Your Heart) biiseistä, joilla kumarretaan 1980–90 lukujen taitteen molemmin puolin julkaistuille discopop-kappaleille. Ei mene sekuntiakaan, etteikö Animal Attractionia luukutellessa tulisi mieleen monia tuttuja asioita vanhoilta Mr.Music-musiikkikerhon best of-kaseteilta. Toisaalta, Reckless Loven musiikki ammentaa edelleen vahvasti myös akselilta Mötley Crüe – Ratt – Def Leppard – Van Halen (niin Rothin kuin Hagarinkin aikakaudet). Pastisseista on silti turha puhua, vaikka rivakan Speedin' -biisin väliosa puhelauluineen tuo erehdyttävästi mieleen Van Halenin Panaman tai hitaasti siirappia sivelevä Fantasy voisi olla peräisin miltä tahansa Def Leppardin kultavuosien levytykseltä.

Nostetaanpa hattua vielä erikseen Olli Hermanin monipuolisen hunajaiselle tulkinnalle sekä äärimmäisen melodiatajuisen sävellyskynän ja kekseliäät soolosormet omaavalle Pepelle. Mies on Animal Attractionin perusteella tämän maan kovimpia heavy rock-kitaristeja, piste. Komppiryhmä Jalle Verne (basso) ja Hessu Maxx (rummut) hoitaa hommansa tarkasti kautta levyn, mutta kaksikko pääsee väläyttämään karibialaisrytmein maustetulla ja hitusen funkahtavalla Coconutsilla. Olen pitänyt erityisesti kannumies Hessua hiukan kädettömänä soittajana, jolta ei pattereiden takana irtoa kuin leveä hymy. Coconuts osoittaa muuta jo pelkästään siksi, että kaveri mättää kappaleen aikana enemmän mielenkiintoisia fillejä kuin Animal Attractionin muilla raidoilla yhteensä.

Ainoan miinuksen levy saa yleissoundin asteittaisesta muovisuudesta. Animal Attractionilta (alleviivaavimpana esimerkkinä nimikappale) puuttuu samaa alkuvoimaista vaarallisuuden tunnetta, jota Reckless Love -debyytillä pursoteltiin ovista ja ikkunoista. Vauhtia ja ryskettä löytyy toki tältä uudeltakin (Speedin', Fight, bonuskappale Young N' Crazy), mutta ei edeltäjänsä tyyliin. Silti, Animal Attraction on yksi vuoden kotimaisista melodisen rockin levyistä. Ei muuta kuin halkoa pesään ja kynää penaaliin!