Kansitaide Zero Hour
Metamorphosis
CD
[ Sensory/Intromental ]

( 8 )
01. Eyes of Denial
02. The System Remains
03. Rebirth
04. Voice of Reason
05. A Passage
Metamorphosis
06. I. Descent
07. II. Awaken
08. III. Union
09. IV. Solace
10. V. Ascent
11. Eyes of Denial (demo)
12. Jaded Eyes (demo)
Sanfransiscolainen Zero Hour on viime vuodet omaan verkkaiseen tahtiinsa tehnyt tuloaan progemetallimaailman huippua kohti. Yhtyeen 2001 ilmestynyt scifi-fantasia The Towers of Avarice keräsi kehuja pitkin maailmaa ja avasi yhtyeelle Euroopan ovet. Tällä hetkellä Tiptonin kaksosten vetämällä Zero Hourilla on teossa kolmas levynsä, nimeltään De-Evolution, mutta sitä ennen Sensory laittaa uudestaan markkinoille yhtyeen alun perin omakustanteena ilmestyneen esikoisalbumin Zero Hour, nyt nimellä Metamorphosis.

Metamorphosis on sävelletty vuosina 97-98, eikä siinä näy vielä kuin sävyjä The Towers of Avaricen tieteellisen teknisestä laserkirurgiahevistä. Yhtyeen esikoinen on huomattavasti nykyistä tuotantoa melodisempaa ja helpommin omaksuttavaa tavaraa, vaikkakin edelleen suosittelen kolmen soinnun ja 4/4-tahdituksien ystäviä kiertämään useimmat tämän tyylin levyt kaukaa. Yhtye käytti esikoisellaan kaikki progemetallibändien tavalliset kikat ja onnistui silti olemaan kuulostamatta liian paljoa tämän pelin säännöt sanelevalta Dream Theaterilta. ZH:n musiikki on melodisimmillaankin monimutkaista, mutta siinä on vaikeimmillaankin draivia kuin Pendolinon veturissa. Bändin joka ainoa äijä on instrumenttinsa mestari, eikä hommia haittaa myöskään Erik Rosvold, joka kuulostaisi anastaneen R.J. Dion ja Russ Allenin laulugeenit.

Zero Hourin omakustanne on yksi oman musiikin alalajinsa kovimpia debyyttejä ikinä, eikä se siitä muuksi muutu, julkaistaan se uudestaan kuinka monesti tahansa.

31.08.2003, Mape Ollila
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Dark Deceiver
Dark Deceiver
[ CD ]
Specs Of Pictures Burnt Beyond
Specs Of Pictures Burnt Beyond
[ CD ]
A Fragile Mind
A Fragile Mind
[ CD ]
http://www.zerohourweb.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1800
Palaa »
 
Bookmark and Share