Dream Theaterissa maailmanmaineeseen ponnahtanut kosketinsoittaja vietti reippaan kymmenvuotisen käytännössä sooloartistina, kunne iski kiipparinsa jonkinmoiseen kultasuoneen superbändi Black Country Communionin kanssa. Kahden bändilevyn jälkeen tuottelias kaveri puskee silti jälleen uutta sooloalbumia markkinoille.

Sherinian on monesti todennut kirjoittavansa parhaiten biisejä rumpaleiden kanssa, ja biisinkirjoitusvastuussa onkin levyllä yhtä raitaa lukuunottamatta mm. Totosta tuttu Simon Phillips, joka myös luonnollisesti huolehtii levyn rumpuraidoista. Phillipsin lisäksi vierailijalista on komeaa luettavaa: Tony MacAlpine, Steve Lukather, Steve Stevens, Joe Bonamassa ja Doug Aldrich vastaavat kitaroista, basso-osuudet taas putoavat Jimmy Johnsonin ja Tony Franklinin kontolle.

Aiemmin Derekin levyillä on kuultu mm. Zakk Wyldea ja Yngwie Malmsteenia, tällä kertaa varsinaiset hevistarat loistavat poissaolollaan – ellei MacAlpinea sellaiseksi halua laskea. Tämä kuuluu myös musiikkityylissä, joka kallistuu huomattavan voimakkaasti modernin fuusiojazzin puolelle.

Valitettavasti Sherinianin biisintekokynä on tylsistynyt vuosien saatossa, tai sitten Phillips ei ole miehelle oikea biisintekopartneri. Periaatteessa kaiken pitäisi olla kohdallaan, rumpuraidat viskovat kuulijan korviin tiukkaakin tiukempaa groovea grooven perään, basso tukee hommaa juuri sopivan taka-alalta ja maailmanluokan kitaristit sekä Derek kuorruttavat keitoksen vuoronperään sooloilemalla. Silti se jokin puuttuu levyltä kautta linjan. Yksikään raita ei pudota leukaa käsittämättömillä soittosuorituksillaan, eivätkä hitaammat osuudet pääse lähellekään sitä musiikin kauneuden ydintä, joka tirauttaa kyynelee kuulijansa korvaan. Mielenkiintoisia flamencomaisia juttuja soittoonsa mieluusti upottava Steve Stevenskin vaipuu tusinaluokan tiluttajaksi omilla raidoillaan. Tuotantopuolella levyn soundimaailma on vedetty käsittämättömän latteaksi, hiljaisen pianonpimputtelun ja raivoisan kiipparisoolon eron pitäisi kuulua myös dynamiikassa. Perusasioista ja niiden kunnossa olemisesta kuusi pinnaa, enempään vaadittaisiin kuulijan koskettamista edes jollain tasolla, nyt korvat jäävät kylmäksi kuin suomalainen syyssää.