Eklectric on täynnä kieroa riffittelyä ja monimutkaista rytmittelyä. Biiseissä on paljon toolmaisia elementtejä, paikoitellen myös Voïvodin mielipuolisimmat kuviot tulevat mieleen ja vokalisti onnistuu parhaimmillaan kuulostamaan 90-luvun Chris Cornellilta Soundgardenin puitteissa. Kehuista huolimatta, vokalisti liikkuu liikaa äänialansa ja osaamisensa rajoilla, jota ei olla onnistuttu tuomaan osaksi teosta, vaan yritykset kuulostavat nimenomaan vajaaksi jääneiltä yrityksiltä.

 

Yhtyeellä on selkeästi taiteellista kunnianhimoa, paikoitellen hieman liiankin kanssa. Musiikki jää taka-alalle ja taiteellinen vaikutelma tuntuu nousevan itseisarvoksi, jolloin eteneminen tapahtuu enemmän kikkailun kuin biisin ehdoilla. 

 

Soundimaailmassa ei ole mitään moittimisen varaa. Paikoitellen laulut on haudattu hieman turhankin taakse, mutta nähdäkseni kyseessä on tietoinen tyylikeino. Kitarat ovat ehdottomasti etualalla läpi koko levyn, joka etenkin mutkikkaammassa soitannossa korostuu jo edellä mainittuna kikkailuna liiankin kanssa.

 

End of Level Boss on kunnianhimoinen yhtye, joka on valinnut vaikeaselkoisen maaston edettäväkseen. Pienestä kompuroinnista ja ylimääräisestä mutkittelusta huolimatta bändi on miellyttävää kuunneltavaa, joskin se vaatii myös kuulijalta paljon. Suositeltavaa tutustumista Primuksen ja Voivodin ystäville.