Vaikka Jon Nödtveidt päätti maallisen taivalluksensa jo vuonna 2006, Thulcandran reilun vuoden takainen Fallen Angel’s Dominion -albumi tuntui vielä ryöstävän turhan tuoretta hautaa. Jotain on kuitenkin vuoden aikana tapahtunut, sillä myös Under a Frozen Sun paljastaa ilmeensä heti ensimmäisen sointuvaihdoksen myötä, mutta minä huomaan tällä kertaa nyökkäileväni saksalaisbändin tribuuttimetallille hyväksyvästi.

Olennaisin muutos lienee se, että olen etenkin näin syksyn tullen kahminut soittoon Sacramentumin, Vinterlandin, Dawnin ja Sorhinin kaltaisia yhtyeitä, joista jokainen on enemmän tai vähemmän henkensä velkaa Dissectionille. Koska mainitut bändit eivät ole viime vuosina juuri elonmerkkejä näyttäneet, on tilaa jäänyt niin Watainin kaltaiselle, Dissectionin hengellistä ja osittain musiikillistakin perintöä kantavalle ilmaisulle kuin tyylipuhtaammillekin - sanoisinko pintapuolisemmille - pastissibändeille, kuten Thulcandralle.

Under a Frozen Sun ei ole paras levy, jota Dissection ei ikinä julkaissut, mutta ottamalla selkeän askeleen eteenpäin viimevuotisesta debyytistä Thulcandra vaatii ja ansaitsee nyt ehdottomasti entistä enemmän huomiota ja kunnioitusta. Yli kahdeksanminuuttinen In Blood and Fire osoittaa heti alkuun yhtyeen sävellyskynän terävöityneen, ja jollain tavalla niin soundista kuin soitostakin tulee itselleni sellainen fiilis, että nyt ei enää pyydellä omaa olemassaoloa anteeksi. Myös hidastempoisempi, akustisilla kitaroilla silattu nimikappale, hieman reinkaoottisemmin riffittelevä Aeon of Darkness kuin äkkiväärähkö ja pitkä Gates of Edenkin ovat vakuuttavaa jälkeä, vaikka jäljet suoraan sylttytehtaalle johtavatkin.

Koska Thulcandra päättää kakkoslevynsä Unanimated-laina Life Demiseen - ykköslevyhän viimeisteltiin Dissectionin The Somberlainilla -, voinemme vielä kertaalleen kysyä, miksi näinkin ilmiselvästi lahjakas bändi haluaa jokaisella nuotillaan huutaa jotain muuta kuin omaa nimeään. Vaikka Under a Frozen Sun on täynnä laadukasta musiikkia, eivät Thulcandran omat kappaleet taaskaan yllä levyn päättävän coverin rinnalle. Toisaalta itse Dissectionkin murtautui tavaramerkkisoundinsa vankilasta vasta uskaliaan ja upean Reinkaosin myötä, joten kenties Thulcandrankin aika koittaa vielä. Saksalaiskolmikolta ei tosin kannata tällä tahdilla odottaa samaa vielä kolmannella täyspitkällä.