Vuonna 1993 alkunsa saanut ja sittemmin etenkin modernin death metalin ikoniksi noussut ja kasvanut Nile on tätänykyä yksi suurimmista nimistä kuolonmetallin saralla. Omintakeisen egyptimetallinsa ansiosta mieleen painunut ja tukuttain hyviä levyjä väsännyt yhtye on myös käynyt läpi melkoisen kehityskaaren. Lähes yksioikoisen voitokasta uraa eivät ole varjostaneet epäonnistumiset tai pahemmat notkahdukset, joka onkin merkki jonkinlaisesta korkeammasta ymmärryksestä omaa luomisvoimaansa kohtaan.
Täysin saumatonta ja suoraviivaista ei Nilenkään kehitys ole ollut, kuten tämä arkistojen kätköistä esiin kaivettu vuoden 1994 nauhoitus hyvin osoittaa. Kaukana ollaan bändin nykypäivän versiosta ja onpa tällä omat selkeät eroavaisuutensa myös yhtyeen alkupään brutalisointiin nähden.
Worship the Animal 1994 - The Lost Recordings -nimihirviö koostuu viidestä vanhasta, kertoman mukaan aiemmin julkaisemattomasta biisistä. Kipaleista on kyllä kuultavissa Nilen myöhempi tuotanto ja tyyli, mutta vielä näissä versioissa ollaan melkoisen prototyyppimäisissä kuvioissa. Meno muistuttaakin paikoin enemmän hevin ja tulevan death metalin ristisiitosta kuin yhtyeen hiotumpaa antia. Sävellykset eivät ole kovin kaksisia ja death metaliksi meno on hyvin kepeää.
Nämä minijulkaisun demotukset olisi suoraan sanoen voinut pultata vaikka jonkin täyspitkän bonusraidoiksi, sillä tällaisenaan näillä on niin vähän Nilen varsinaisen tuotannon kanssa, että tästä annista saa lähinnä väärän kuvan yhtyeen tarjonnasta. Puolipuhtaita hevilauluja, raskaita riffittelyitä ja kauttaaltaan melko yhdentekeviä raitoja tavalla, joka ei ole Nilelle ollut ominaista juuri missään vaiheessa. Soundit sentään ovat näin demomaiseksi anniksi ihan kohtuulliset.
Julkaisuna tätä voi suositella vain keräilijöille ja kiihkeimmille faneille.
11.10.2011, Serpent |