Brittiläinen Incassum on melkoinen musiikillinen ilmestys. Sanoisin bändin olevan kadonnut linkki Opethin, Lacuna Coilin, Watainin ja Slayerin välillä. Vaikuttaa kenties sekavalta, ja välillä yhtye hortoileekin ihan päättömänä kovin erilaisten tyylien seassa. On selkeästi huomattavissa, että Incassumin vaikutteet eivät rajoitu minkään tietyn tai parinkaan musiikkityylin pariin, vaan musiikillisia intohimoja poppoolla tuntuu olevan varsin moneen suuntaan.

Incassumin soundi rakentuu laulaja Sharleen Kennedyn ympärille, ja naisen ääntelytavat ovatkin moninaiset. Herkkä tulkinta saa seurakseen blackmetallimaista kähinää ja löytyypä välistä yritystä vähän rokimpaankin ilmaisuun. Taidollisesti nainen ei sitten handlaakaan oikein mitään tyyliä, vaan ärinät ovat korvia raastavaa kuultavaa, ja hempeämpi osasto menee liiankin mitäänsanomattomaksi ulinaksi.

Musiikki, kuten sanottua, on myös monenkirjavaa, eikä bändi selvästikään vielä oikein tiedä, minkä tyylistä materiaalia haluaisi tehdä. Tuloksena tästä peräkkäin on usein lätkitty esimerkiksi progeriffiä, thrash-säkeistöä ja goottikertsiä, jonka perään vedetään villiä kitarasooloa palaten taas takaisin värikkääseen genrejen kirjoon. Välillä eri tyylien yhdistely onnistuu yhtyeeltä kohtalaisesti, toisinaan taas biisin langanpää hukkuu useasti jo ensimmäisen säkeistön aikana. Sounditkin kaipaisivat roimasti kohennusta kuivasti kopisevia rumpuja ja liian kovalla pöriseviä särökitaroita myöten, puhumattakaan vähän vireen joka puolella vierailevista lauluista.

Vaikutteiden moninaisuus voi olla oikein sovellettuna tärkeä voimavara, mutta Incassumin soisin piakkoin tarkastavan musiikillista linjaustaan. Tämä tie, jolla napataan pääriffi Opethilta, jatketaan Slayerin lanseeraamalla riffittelyllä ja kaivetaan laulumelodiat Lacuna Coilin jämävarastosta, ei ole pitkä tie, vaan siltä on syytä poiketa johonkin suuntaan, jossa bändi kenties seisoisi vahvemmilla jaloilla kuin tässä lukuisten tyylien sekasotkussa.