Matikkametallia Englannista. Peterborough'sta maailmalle ponnistava Visions herätti pari vuotta sitten kotikonnuillaan riittävästi huomiota, päätyäkseen tekniikkametalliin erikoistuneen brittilafka Basick Recordsin suojiin.

En saa Visionsista irti paljon mitään. Yhtye määrittelee itsensä hyperteknisen soittonsa avulla eikä sen kappaleissa ole makuuni paljoakaan kuuntelukelpoisia osuuksia. Bändin rytmiryhmä ei soita suoraviivaisesti montaakaan tahtia peräkkäin, joten tahditusten kiemurteluun eksyy liiankin helposti. Matalalle viritettyjen kitaroiden hektisesti ääniraanua kutova riffitulitus koostuu enimmäkseen dempatuista soinnuista sekä niitä koristelevista dive bombeista ja nopeista tappingeistä. Koska homma on lähes kokonaan kitaristi-insinöörien ja matematiikkaneroudella musikaalisuutensa korvanneen rytmikombon varassa, keskivertokuuntelijan hahmotuskyvylle sulatettavissa olevaa tarttumapintaa tai melodisuutta löytyy vain tuikiharvinaisista puhdaslauluosuuksista.

Vokalisti Leigh Tilbrookin ilmaisu on genreen tyypillisesti kärjistetyn kaksijakoista, koostuen toisaalla repivästä hardcore-huudosta ja kieltämättä aika omaperäisistä ja hyväsoundisista melodisista osuuksista, jotka jäävät liian pieneen sivurooliin.

Kappaleiden rakenteet ovat tottakai pirun koukeroisia ja seikkailevatkin turhan usein jatsin puolella. Sovitukset on tehty pikemminkin tahtivaihdoksia taskulaskimella räknäten kuin tunnepohjalta. Lopputulos on meikäläisen makuun liian muusikkomainen, emotionaalisesti täysin ontto ja liian levoton. Visions koostuu jkärkyttävän kovista soittajista, mutta Homen biiseissä nyplätään ihan liikaa.

Visions siis soittaa mitä tyypillisintä djentiä, vaikka lajityypin nyansseja paremmin ymmärtävät saattavat toki tietysti olla eri mieltä ja löytää Visionsista jotain omaperäistä.