Kävin Nokialla 90-luvun alussa usein. Joskus Edenin kylpylässä polskimassa, joskus pelaamassa tiukkoja lätkämatseja paikallista Pyryä vastaan. Läheinen keskuskenttä tuli tutuksi jalkapalloa pelatessa. Pieneen mieleeni olisi tuskin mahtunut, että samoilla kulmilla synnytettiin parasta aikaa suomalaista death metal -skeneä.

Vuonna 1992 nokialaiset Convulse ja hieman tuntemattomampi Purtenance julkaisivat synkeän deathmetalliset debyyttialbuminsa. Lähes 20 vuotta myöhemmin jää on ehtinyt moneen kertaan sulaa Hinttalankadun ulkojääpyhätössä, mutta molempien ensilevyt ovat edelleen todella validia kuolometallia. Sykähdyttävintä materiaalia Member of Immortal Damnationilla, tällä jälleen kerran Xtreem Musicin uudelleenjulkaisemalla levyllä, ovat vuoden 1991 Crown Waits the Immortal -seiskan biisit. Puolitoistaminuuttisen Apparition of the Mistin vimmaista kiilailua kuunnellessa meinaa pää räjähtää, eikä julmasti rullaava Crown Waits the Immortal jää sen huonommaksi. Soundillisesti nuhjuisemmat demoraidat levyn loppupuolella jäävät puolestaan lähinnä kuriositeeteiksi, vaikka eipä esimerkiksi Cannibal Soulsissa mitään vikaa ole.

Bändin jalostuminen tulee kuitenkin hyvin esille mureasoundisella Member of Immortal Damnationilla, jolla tempoa osataan vaihdella sujuvammin ja tarkoituksenmukaisemmin. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii intron jälkeen käynnistyvä, alkuun jopa doomahtava Black Vision. Samainen biisi tosin osoittaa vaihtelevuudessaan sen, että nuoruudeninto vie välillä bändin liiankin innokkaaseen rytmin- ja riffinvaihteluun, mutta näin jälkijättöisesti se kuulostaa vain hyvältä. Esimerkiksi akustisen välisoiton, Lacus Somniorumin, tunnelma on hyvinkin kaukana lätyn yleistunnelmasta, mutta irrallisena välipalana se kuulostaa silti hyvältä. Levyn vauhdikkaammat hetket eivät puolestaan aina ole sieltä muistettavimmasta tai fokusoituneimmasta päästä, mutta niin Black Visionin, Deep Blue Darknessin kuin Reality Isn't Disappearedin hitaammat riffit lanaavatkin sitten kuuntelijan aivan toisella painavuudella. Viimeisenä mainitussa jopa kipakammat riffit viritetään tappotaajuudelle. Tälle samalle taajuudelle yltää myös raivokas Misery of the Rebirth.

Levyltä löytyy toki muutama harhaluotikin, mutta yhtään kokonaista huonoa biisiä en pysty julkaisulta nimeämään. Vaikka levylle mahtuu jonkin verran keskinkertaisempaakin kamaa, osoittaa Purtenance jälleen kerran 90-luvun alun suomalaisen death metal -skenen laadun ja laajuuden. Mitäköhän kaikkea sitä onkaan missannut, kun naapuripitäjistä - Nokian kaksikon lisäksi valkeakoskelainen Rippikoulu on hyvä muistaa - kaivetaan ylös näin korskeankomeita korpseja.