Niin vaikutusvaltaisia kuin Morbid Angelin neljä ensimmäistä levyä - vuonna 1991 julkaistu Abominations of Desolation mukaan lukien - ovatkin olleet, taitavat monet uuden vuosituhannen extreme metal -bändit sittenkin olla vielä enemmän velkaa alun perin David Vincentin viimeiseksi MA-albumiksi jääneelle Dominationille. Jollakin kierolla tavalla levyn yleisilmeen voi jopa ajatella enteilleen 16 vuotta myöhempää Illud Divinum Insanusia, Evil D:n paluulevyä. Valitettavasti tuo yleisilme kertoo minulle aavistuksen väsähtäneestä bändistä.

Itselleni Morbid Angelin kaksi ensimmäistä levyä, Altars of Madness ja Blessed Are the Sick, ovat ajattomia. Niitä voisi kuvata jopa iättömiksi - niin ikiaikaisilta ne minun korviini kuulostavat. Covenant kuulostaa niihin verrattuna jo sentään siltä kuin sen olisi säveltänyt ihminen, eikä mielipuolinen jumalolento. Dominationilla laskeutuminen kuolevaisten pariin jatkuu, vaikka bändin omintakeisuus onkin edelleen osittain tallella. Eyes to See, Ears to Hearin kaltaiset nopeat biisit sisältävät kuitenkin black metalin suuntaisia piirteitä, jotka paaluttavat levyn - hyvässä tai pahassa - 90-luvun puolivälin tekeleeksi. Nimibiisi on puolestaan yksi suoraviivaisimpia Morbid Angel -biisejä ikinä ollen siinä sivussa myös hemmetin kova biisi. Juuri tällaista materiaalia tarkoitan, kun puhun nykykuolobändien lainaamista MA-vaikutteista. Samanlaisia ajatuksia tuovat mieleen myös Dawn of the Angry ja Nothing But Fear, joista jälkimmäisen riffit tuntuvat ikään kuin näennäisen monimutkaisilta. Ensin mainitussa mukaan sekoittuu jälleen ripaus black metalia - tai oikeastaan soundillisesti ollaan hyvin lähellä sitä tyyliä, jota Behemothin kaltaiset bändit ovat sittemmin jälkijalostaneet.

Eyes to See, Ears to Hearin ja Dominaten lisäksi D-täyspitkän parhaita hetkiä edustaa Caesar's Palace, jonka hitaahko riffittely ja hämärät sovitukset ovat nautinnollisen azagthothmaisia. Joidenkin korviin varmasti lähinnä ylipitkältä, militanttiselta introlta kuulostava Hatework kuuluu mielestäni myös albumin omaperäisimpiin sävellyksiin. Pitkäaikainen MA-livehitti, hitaanpuoleinen ja jykevä Where the Slime Live tuntuu puolestaan vähän kuin jatkeelta God of Emptinessille, eikä näistä kumpikaan kuulu omiin kovimpiin suosikkeihini. Dominationilla kakkosraita on kuitenkin parhaimmistoa. Tämä kertoo valitettavasti siitä, että nimikappaletta lukuun ottamatta Dominationilta puuttuvatkin kirkkaimmat timantit. Dominationin paikka death metalin kaanonissa saattaa olla itsestäänselvä; levyn paikka omassa levyhyllyssäni ei niinkään.

7+/10

Antti Korpinen

Domination on kenties kaikista Morbid Angel -levytyksistä se eniten mielipiteitä jakava. Osa tuntuu väheksyvän D-levyä Korpisen lailla ja pitävän sitä kolmen ensimmäisen tuotoksen jälkeen jonkinlaisena epäonnistumisena, kun taas se toinen koulukunta nostaa käsillä olevan levyn yhtyeen parhaimmistoon. Omassa nokkimisjärjestyksessäni pidänkin levytystä bändin parhaimpana teoksena.

Mikä sitten tekee Dominationista niin erinomaisen, jos se ei sitä kaikkien mielestä ole? Vastaus on tavallaan yllättävänkin helppo. Aloitan kuitenkin käänteisesti niistä heikommista ja huonoista puolista ensin. Näihin kuuluvat levyn loppupuolen notkahdus, joka ei alkuosiolle pärjää. Vaikka koko paketti kestää kulutusta enemmän kuin kelvosti, Domination epäonnistuu juuri loppukliimaksin rakentamisessa.

Mutta ne hyvät puolet, ne ovatkin puhdasta erinomaisuutta. Jopa ylistämäni Covenantia paremmin. Heti aloitusraita Dominate näyttäää missä kaappi seisoo ja tästä vain parannetaan kun ikisuosikki Where the Slime Live käynnistyy. Kun hittikimaraa jatketaan vielä pirullisen kovalla ja tarttuvalla Eyes to See, Ears to Hear -biisillä, on Dominationin kovuutta vaikea haastaa. Jos sitten taso hieman rauhoittuukin, viimeistään orkesterin parhaimmistoon kuuluva Dawn of the Angry nostaa tason takaisin kohdalleen.

Ylivertaista laatua on myöskin levyn tiukat ja tummat soundit, sekä tietysti Vincentin mestarillisen selkeät örähtelyt. Onhan Domination toki erilainen levy kuin kolme ensimmäistä, mutta onnistuen niin monessa eri asiassa, että fanipojalla on vaikeuksia ymmärtää D-tekeleen laskemista siihen arvoon, joilla se osalla on.

9/10

Serpent