Kansitaide Iced Earth
Dystopia
CD
[ Century Media ]

( 10- )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Dystopia
02. Anthem
03. Boiling Point
04. Anguish of Youth
05. V
06. Dark City
07. Equilibrium
08. Days of Rage
09. End of Innocence
10. Tragedy and Triumph

Kolme vuotta sitten ilmestyneen The Crucible of Man (Something Wicked Pt. 2) -albumin jälkeen olin jo valmis menettämään toivoni Iced Earthin osalta. Vaikka levyllä lauloikin vastikään yhtyeeseen palannut vokalistikurko Matt Barlow, albumin biiseissä ei ollut henkeä, ei yhtyeelle tavaramerkinomaisia murskariffejä, ei mitään. Levystä paistoi väsymys ja pysähtyneisyys, pakkopullamainen jumitus maneereihin. Oli kuin bändin pomo ja biisinikkari Jon Schaffer olisi pantannut parhaita riffejään sivuprojektiinsa Sons Of Libertyyn. Yhdestä suosikkiyhtyeestäni oli tullut itsensä irvikuva, 90-luvun suosionsa varassa Keski-Euroopan festarilavoja kiertävä nostalgia-akti, jolla ei ollut levyllä enää juurikaan annettavaa.

Kun Matt Barlow jo toistamiseen päätti muiden asioiden olevan bändiä tärkeämpiä ja Iced Earth julkisti uuden vokalistinsa Stu Blockin, sisäinen fanipoikani heräsi horroksestaan. Mitättömät odotukseni bändin tulevaisuuden suhteen ampaisivat saman tien laipioon. Blockin "oman" yhtyeen, kanadalaisen Into Eternityn kaksi edellistä albumia (The Incurable Tragedy, 2008 ja Scattering Of Ashes, 2006) ovat huomionarvoisen tasokasta ja hienosti kuuntelua kestävää semiprogressiivista melodista metallia, eikä vähiten siitä syystä, että Block itse loistaa levyillä kuin timantti. Siltikään mikään ei olisi voinut valmistaa fanipoikaa Dystopian kaltaiseen pommiin.

Iced Earthille Block on löytö isolla L:llä. Hemmolta lähtevät samalla vakuuttavuudella niin Matt Barlow'lle tyypillinen voimakas rintaääni kuin toisen entisen Iced Earth -vokalistin, Ripper Owensin, viiltävä ylärekisteri. Vuonna 2011 Schafferin rykmenttiä johtaa sotatorvi, joka soi kuin yhtyeen molemmat entiset tähtivokalistit samassa paketissa ja vähän vielä päälle. Block on ylä-äänissä parempi kuin kumpikaan edeltäjistään, sillä hemmon ylä-äänet soivat aivan eri fiiliksellä kuin robottimaisesti kiljahtelevalla Ripperillä. Ainoa moite, mitä Blockille voi edes keksiä, ja fanipoikahan ei siihen ralliin lähde, on se, että hän imitoi edeltäjiään lähes hölmistyttävän tarkasti.

Mutta Dystopia ei ole pelkästään Blockin ilmiömäisyyden varassa. Laulaja on vain kuorrutus kakussa, joka on viimeistä piirtoaan myöten lähes täydellinen. Parinkymmenen kuuntelun jälkeen Dystopialta ei edelleenkään löydy heikkoa biisiä. Ihan järjettömän kovia tykkejä sen sijaan löytyy useampikin, sillä erityisesti nimikkobiisi, paikoin Demons & Wizards -henkeen rullaileva Dark City , uhmakas V  ja erityisesti Tragedy and Triumph, yksi Iced Earthin koko uran kovimmista ralleista, pistävät yli-ikäisen fanipojan ravaamaan ympäri olohuonetta yhden miehen circle pitissä. Lyhyesti kuvailtuna. Dystopia on kolme varttia niin täydellistä Iced Earth -dominanssia, että moista ei Schafferilta olisi uskaltanut odottaa optimistisinkaan fanipoika.

Komeata The Glorious Burdenia yhtään mollaamatta, Dystopia on kiistatta Iced Earthin paras albumikokonaisuus sitten vuonna 1996 ilmestyneenThe Dark Sagan... ja mahdollisesti jopa sitäkin parempi. Vain Anguish Of Youthin intron määkimisen verran totaalisesta täydellisyydestä jäävän Dystopian myötä Iced Earth nousee meikäläisen silmissä takaisin valtaistuimelleen: yhtyeeksi jonka nimi on synonyymi rationaalisen käyttäytymisen syrjäyttävälle pakkoliikkeiselle energialle ja voimantunnolle, jota voi saada ainoastaan parhaista parhaasta heavy metalista.

Dystopia on meikäläisen kirjoissa vuoden 2011 paras levy ja ihmeitä pitää tapahtua, että jokin sen paikaltaan syrjäyttää. Prepare for VICTORY!



18.10.2011, Mape Ollila
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Plagues Of Babylon
Plagues Of Babylon
[ CD ]
Live In Ancient Kourion
Live In Ancient Kourion
[ DVD ]
The Crucible of Man (Something Wicked Pt. 2)
The Crucible of Man (Something Wicked Pt. 2)
[ CD ]
I Walk Among You
I Walk Among You
[ CDS ]
Framing Armageddon (Something Wicked Pt. 1)
Framing Armageddon (Something Wicked Pt. 1)
[ CD ]
http://www.icedearth.com http://www.myspace.com/icedearth Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 9780
Palaa »
 
Bookmark and Share