Olen kuunnellut viime aikoina todella paljon Arckanumia. Siksi Helvítismyrkr ei pääse yllättämään. Helvitt käynnistää levyn totutun intensiivisesti, mutta seuraavan kerran havahdun vasta Svartr ok Þursligrin lopun hienoihin jousiin. Muuten levy humahtaa ohi nopeasti kuin ihmiselämä ikuisen silmissä.

Antikosmos-albumia (2008) edeltäneen kymmenen vuoden täyspitkätauon jälkeen levyn vuodessa julkaissut Arckanum ei ole viimeaikaisilla tuotoksillaan pystynyt siihen epämaailmalliseen tasaisuuteen, johon vuosina 1995-1998 julkaistut kolme ensimmäistä albumia ylsivät. Shamaataen hengentuote on mielestäni silti elinvoimaisimpia pitkän linjan black metal -bändejä, mutta hetkittäin sen ote valitettavasti Helvítismyrkrillä lipsuu. Toteutuksesta bändiä ei pääse kritisoimaan, mutta itse sävellykset eivät kaiken aikaa vakuuta varauksettomasti. Pientä thrash-vibaa mukaan heittävä Ór Djúpum on ainakin liipaisimella, eikä hidastempoisempi instrumentaaliraita In Svartakaan tunnu täysin validilta.

Lopussa terästäytyvässä Nifldrekissä sekä etenkin monipuolisessa ja voimallisessa Svartr ok Þursligrissa on sen sijaan tasoltaan sitä totutunlaista Arckanum-huurteisuutta, joka kiteytyy parhaiten juuri Svartr ok Þursligrin hienosti riitelevissä liidikitaroissa ja lopun riitasointuisissa, yllättävissä jousissa. Biisin pari viimeistä minuuttia ovatkin koskettavimpia black metal -hetkiä vähään aikaan - eikä siihen todellakaan liity mitään siirappista vaikutelmaa. Ajoittain Watainilta kuulostava Þrúðgelmis Hlaut ja Sísoltinn ovat myös päteviä veisuja, mutta jäävät levyn avauskaksikon tavoin kaipaamaan lisäulottuvuutta.

Kritiikistä huolimatta Arckanumin perussuoritustaso on niin jäätävää, että Helvítismyrkrille on mahdoton olla antautumatta. Bändillä on edelleen omaleimainen, joskin perinteinen ja kiistattomasti blackmetallinen tyylinsä, jossa tunnelataus on parhaimmillaan poikkeuksellinen. Uuden ajan Arckanum-lätyistä se ei yllä mielestäni ÞÞÞÞÞÞÞÞÞÞÞ:n rinnalle, mutta Antikosmosin ja Sviga Læn kanssa se kamppailee täysin tasavahvasti.

8-

Antti Korpinen

On paha lähteä kiistämään Antin mielipidettä ollessani hyvinkin lähellä hänen näkemystään Arckanumin nykytuotannon tilasta. Helvítismyrkr on monessa mielessä looginen jatko Sviga Lælle, mutta mielestäni tasossa sille lievästi jääden. Oikeastaan H-levy muistuttaa enemmänkin vähemmän maistuvan Antikosmoksen ja aiemmin mainitun edelliskiekon ristisiitosta.

Paljon on tehty oikein, käytännössä enemmän kuin tarpeeksi, mutta minulle parhainta Arckanum-kautta edustanut ÞÞÞÞÞÞÞÞÞÞÞ jättää niin tämän kuin muutkin 2000-luvun Arckanum-täyspitkät jälkeensä.

Levystä huokuva alakuloinen melodisuus, karkeasoundinen riffittely ja käheä ärinäpuoli ovat kaikki hyvin arckanummaisia tunnusmerkkejä, eikä niistä löydy suurempaa nurinan aihetta. Enemmänkin ongelma tuntuu olevan siinä, ettei levy ole tasaisen vahva - niin monien aiempien A-levytysten suhteen. Paikoin kiekko puhuu painavasti, mutta osasta antia välittyy jonkinlainen täytemateriaalin vivahde.

Hienoisista heikkouksistaankin huolimatta Helvítismyrkr on hyvä levy, jos nyt sitten edustaakin sitä yhtyeen vähemmän kirkasta antia.

8

Serpent