Kansitaide XorigiN
State Of The Art
CD
[ Frontiers Records ]

( 6 )
Osta CDON:ista
01. Can't Keep Running
02. Crying For You
03. In The Blink Of An Eye
04. Too Late
05. Gina
06. This Is It
07. The One For Me
08. Said And Done
09. Matters To The Heart
10. What Love Is All About
11. Mend My Heart

Ellei nimi XorigiN kilistä kelloja, niin kerrottakoon että sen jäsenten cv:istä löytyvät yhtyeet The Murder Of My Sweet ja P:O:B. Näistä huolimatta homman nimi on jonkin sortin melodinen rock, mutta ei tällä vielä kuuhun mennä, kuten muuan radiosta tuttu metallitoimittaja sanoisi.

Kertosäkeet ovat hyvin hallussa, kuten myös kitarasoolot, mutta muilta osin esitys on heikompi. Soundit ovat halvan kuuloiset. Koneita on selkeästi hyödynnetty liikaa ja skitta kuulostaa siltä, ettei olla osattu päättää, ovatko sen soundit kirkkaat vai rouheat, joten niiden välistä on tehty kompromissi. Vokaalit ovat melkoisen tönköt. Nuo jo kehaisemani kertsit menevät hienosti, mutta säkeistöissä tökkii: solisti puhuu ne laulavalla nuotilla ja aivan kuin sanat maistuisivat pilaantuneille. Sitä ne tosin ovatkin, melkoinen määrä kliseitä löytyy peräkkäin aseteltuna, yleensä vähemmän onnistuneesti.

Melankoliset sävellykset yhdistettynä melko innottomaan soittoon eivät sentään yleensä kuulosta näinkään hyvältä, mutta kun tarttuvuutta osassa biiseistä on mukavasti ja kitaristi on, jos nyt ei liekeissä, niin hiljaisella tulella ainakin, niin piirun yli keskikastin päästään. Ammattimiehiltä toki odottaisi hieman parempia soundeja.

Kenties myös ulkopuolinen biisintekoapu olisi voinut parantaa lopputulosta. State of the Artin kohtaloksi koituu tällä kertaa aika, sitä kun oli kerrankin arvosteluun riittävästi. Levy kuulosti vielä toisella kerralla varsin mainiolta, mutta kupla alkoi puhjeta sen jälkeen nopeasti. Melodista rockia julkaistaan tällä hetkellä niin paljon ja laadukkaampaa, jotta tämän voi ohittaa kertakuuntelulla ja/tai olankohautuksella.



31.08.2011, Ismo Karo
http://www.myspace.com/xorigin Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 929
Palaa »
 
Bookmark and Share