Kansitaide Horna
Viha ja viikate
MCD
[ Woodcut Records ]

( 7½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
1. Viha ja viikate
2. Ars Laternarum
3. Mustasiipinen
4. Kun 1000 kuuta on kiertänyt

Kesto: 15:39
Lappeenrannassa legioonan päämajaansa pitävä Horna on ollut tuottelias bändi sen kymmenvuotisella urallaan. Uuden laulajan kanssa kunnostautunut bändi ei ole velttoillut, vaan keikkaa on pukannut ja näin myös uutta MCD-muotoista julkaisua. Neljän veisun heinätyöt koostuvat paitsi kolmesta omasta kappaleesta, myös suomennetusta Carpathian Forest -koveroinnista. Tyylillisesti bändin omat kappaleet ovat sitä tyypillistä Hornaa: keskitempoisesti tai nopeammin kohkaten suoraviivaista black metallia, mutta synkkää tunnelmallisuutta tai melodioita unohtamatta. CF-koveri puolestaan on tehty bändin legendaariselta minilevyltä Through Chasm, Caves and Titan Woods, josta kappaleeksi on valittu When Thousand Moon Have Circled. Koverointi tuntuu hyvin istuvan Hornan omaan materiaaliin, ja sitä voisikin helposti erehtyä luulemaan Hornan omaksi kappaleeksi, joskin kappaleen suomentaminen varmasti vaikuttaa melkoisesti tähän.

Soundipuoli on Hornalla hallussa yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Niin kitaroiden, basson kuin rumpujenkin saralta on löytynyt tasapaino selkeän kirkkaan ja rupuisen karkean äänimaailman väliltä. Myös soitanta ja laulupuoli pelaavat hyvin yhteen, eikä tältä saralta valittamista löydy edes nimeksi. Uuden solistin, Corvusin, vokalisointi tuntuu istuvan hyvin biiseihin hänen raa'alla tyylillään, joten tekninen ja tuotantopuoli on hyvissä kantimissa. Pakollisen marinan syynä ovatkin itse bändin kappaleet, jotka eivät edusta sen enempää sitä parasta, kuin huonointakaan Hornaa. Vihavirret ovat toki aivan toimivia kappaleita, mutta sitä jotain jää kaipaamaan. Vanhoille Horna-faneille Viha ja viikate luultavasti kuitenkin kolahtaa siinä missä aiemmatkin tekeleet, joten jos bändi ei aiheuta allergista kohtausta, niin syytä on tämäkin tekele tsekata.

28.08.2003, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Sudentaival (reissue)
Sudentaival (reissue)
[ CD ]
Hiidentorni (reissue)
Hiidentorni (reissue)
[ CD ]
Kohti yhdeksän nousua (reissue)
Kohti yhdeksän nousua (reissue)
[ CD ]
Musta Kaipuu
Musta Kaipuu
[ CD ]
Sanojesi äärelle
Sanojesi äärelle
[ 2CD ]
http://www.bleedingpool.com/horna/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta FIREBOX:sta Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 4130
Palaa »
 
Bookmark and Share