Trivial pursuit –peliin Suomen pohjoisimpana bändinä päässyt Vivisektio sahasi kovaa ydintä Äkäslompolossa vuosina 1983-1986. Yhtye sai näkyvyyttä myös pienlehdissä ja kokoelmakaseteilla, mutta äänilevykantaan asti ei koskaan ylletty. Soittajista basisti Pena Kaulanen vaikutti myöhemmin 90-luvun alkupuoliskolla nipun julkaisuja tehneessä Amazing Tailsissa.

Vivisektio jäi pariksi vuosikymmeneksi unohduksiin, mutta perustajajäseniä Penaa ja kitaristi Pekkaa oli jäänyt kaivertamaan halu tallentaa vanhan bändinsä kappaleet kunnolla. Vuonna 2008 kaksikko kasasikin uuden kokoonpanon, jossa ne yleisimmät muuttujat, eli laulaja ja rumpali, ovat vaihtuneet.

Itseltäni ovat Vivisektion 80-luvun nauhat jääneet kuulematta. Vaikka uusioversioissa soitto on varmasti tiukempaa ja soundit eri luokkaa kuin olisivat olleet silloin, aistii levystä silti aikansa hengen. Mieleen tuleekin ajoittain akteja, kuten Damage, Kumikristus, Painajainen ja Pyhäkoulu. Ideaaliin kotimaiseen hardcore-puolituntiseen mahtuu kappaleita puolen minuutin Discharge-pyrähdyksistä Hiroshiman kukat -biisin 000-sävyihin.

Levyn ainoa varsinainen uusi kappalekaan, Näen punaista, ei eroa joukosta puoleen, eikä toiseen. Albumi sisältää jopa genrelle epätyypillisiä tarttuvia kertosäkeitä.

Vivisektion teemat ovat pysyneet yllättävän ajankohtaisina, mitä hc-sanoituksiin tulee. Tosin eläinkokeet eivät taida enää saada enää yhtä paljoa huomiota. Pari lyriikkaa sentään pistää huvittamaan. ”Jumala on kuollut” on ollut vahva statement lestadiolaisvaltaisessa Lapissa ja Työ tappaa meidät taas tuo mieleen tamperelaisen työnvieroksunta-hooceen. Ironista kyllä, 80-luvun punkkareista ovat pääpiirteittäin elossa juuri ne, jotka myöhemmin valitsivat ”systeemille alistuneen kahdeksasta neljään" -elämäntavan.

Vain vinyylimuodossa saatavana oleva 1984 sisältää kattavan historiikin, joka pistää visioimaan, että punkkien seikkailuissa Pohjoisen ei varmaankaan kovin suvaitsevassa ilmapiirissä olisi ainesta Pitkän kuuman kesän kaltaiseen koko illan elokuvaan.