Nightbringer Yhdysvalloista - syö mustaa lyijyä ja paskantaa... Niin, kovasti mustaa ja hiilimäistä on bändin kolmannen studiolevyn ulostuskin. Jonkinlaisen suolenmutkan läpi Hierophany of the Open Grave on kuitenkin kulkenut, sillä aivan suoraviivaisinta black metalia se ei edusta.

Yhtyeen soundissa kuuluu 2000-luvun religious-buumin kaltainen intensiivisyys ja riitasointuisuudessaankin hivenen ennalta-arvattava melodisuus. Pelimerkit heitetäänkin lähestulkoon koko laajuudessaan pöydälle jo Rite of the Slaying Tongue -avausraidalla. Pelkkää kiivastelua levy ei kuitenkaan ole. Ajoittain Nightbringer uskaltaa nimittäin heittäytyä melko pitkäksikin aikaa hitaanpuoleiseen fiilistelyyn, jota parhaimmillaan edustaa Psychagogoi. Lucifer Trismegistusissa tempo seilaa hitaasta nopeaan nautittavasti, mutta kun saman kaavan huomaa lopulta toistuvan biisistä toiseen, ei vaikutus ole enää yhtä voimakas.

Vaikka Nightbringer ei keskimäärin turvaudu pahimpiin BM-kliseisiin, toistuvat tietynlaiset ratkaisut etenkin kitarajutuissa liian usein. Ei auta, vaikka kuusikielisissä olisikin bändille omalaatuinen vire, jos näpit etsiytyvät kappaleesta toiseen samoille sormituksille. Harmillisesti rummut tyytyvät sitäkin tylsempään tahditukseen. Ja jos jossain kaavamaisuutta kavahtaa, niin okkulttisessa black metalissa. Levyn parhaan raidan, The Angel of Smokeless Firen, voima kumpuaa monitahoisesti niin kiivaasta tahdituksesta kuin taustalla väreilevistä ambient-taustoista. Myös Old Nightissa on ripaus astraalimpaa lähestymistapaa, mikä tekee veisusta jylhyydessään yhden albumin iskevimmistä. Riivatumman kuuloinen laulukin nostaa kappaleen osakkeita selvästi.

Taustalla soidessaan Hierophany of the Open Grave kuulostaa kohtuullisen vakuuttavalta, mutta lopulta levy ei palkitse tarkempaa kuuntelua niin runsaasti kuin toivoisi - albumi jää väkisin tasapaksuksi kokemukseksi. Siltä jää kaipaamaan jotain, joka kumoaisi rikkumattoman tasapainon ja kippaisi vaa'an kumoon. Parhaimmillaan tämän genren bändit tuntuvat hyökyvän päälle joka suunnalta - jopa sisältäpäin - mutta Nightbringerin kohdalla tunnelma jää vielä turhan kaksiulotteiseksi.