Eräänlaisena äärimetallin superryhmänä alkunsa saanut Lock Up aloitti uransa jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Ja varsin tiukalla aloituksella sen tekikin, kuten napakka Pleasures Pave Sewers (1999) hyvin todistaa. Jatkoa seurasi kolmisen vuotta myöhemmin ja sitten meno hieman hiljeni. Kolmatta täyspitkää saatiinkin odottaa miltei vuosikymmen. Onneksi odotus on ollut sen arvoinen.
Necropolis Transparent on - ytimekkäästi tiivistettynä - äärimmäisen kipakkaa ja raivoisasti vedettyä death/grindia. Se on sopivan lähellä tunnustaakseen Napalm Death -juurensa, ja toisaalta ottaa siihen juuri sopivan veljellisen pesäeron: Lock Up ei ole Napalm Deathin sivuprojekti, vaan omilla jaloillaan tukevasti seisova yhtye. Se, että bändin jäsenet ovat nimekkäitä, ei tee Lock Upista kovaa, mutta näillä kahdella asialla on syy-yhteytensä: Lock Up on kova, koska sen taustalla olevat nimet ovat alansa rautaisia ammattilaisia, aina bassoa pomputtavasta Shane Emburysta rumputelineen takana nakuttavaan Nick Barkeriin asti - mikin varressa viihtyvää At the Gates -solisti Tomas Lindbergia unohtamatta.
ND-viittaukset ovat kuitenkin läsnä riffeissä, jossain määrin myös biisitasoilla. Suurin ero näiden kahden bändin välille tuleekin laulajista: Tompan ja Barneyn ero on kuin yöllä ja päivällä, hyvässä ja pahassa. Siinä missä Barney murisee matalalta örähtäen, on Tompan mielipuolinen, suorastaan raivotautinen rääkyvä ääntely omassa luokassaan. At the Gatesin tasolle ei mielestäni päästä, mutta hyvää on jälki näinkin. Ja "taustalla" Barker paukuttaa kannuja ihailtavan tykisti, siinä missä kielisoitinkaksikko vetää sahauksensa kiivaan tarkasti.
Necropolis Transparent ei ole täydellinen levy, mutta sen verran rautainen teos on kyseessä, että kehuttavahan tätä tapausta on aivan vilpittömin silmin. ND:n ohella tätä voikin suositella kaikille Misery Indexin ja vastaavien tapausten ystäville. Lock Up on tehnyt komean paluun. Toivottavasti seuraavaa levyä ei tarvitse odottaa yhtä kauan.
12.08.2011, Serpent |