Haastatellessani viime vuonna ReinXeedin Tommy Johanssonia mies paljasti kiintymyksensä ruotsalaista pop-musiikkia kohtaan. Tähän hepun pop-perversiot ovat sitten johtaneet: nyt ReinXeed julkaisee kokonaisen levyllisen soittaen covereita, joiden alkuperäisesittäjiä ovat, mitkäs muut kuin ABBA, Roxette ja Ace of Base.
Swedish Hitz Goes Metalin valinnat voisivat olla mielikuvituksellisempiakin, sillä Money Money Money ja The Winner Takes It All on powermetallisoitu jo At Vancen toimesta, Helloween ja Avantasia ovat onnistuneesti versioineet Lay All Your Love on Men ja Listen to Your Heartia on metallimaailmassa kuultu jo Reflexionin esittämänä. Super Trouper ja Mamma Mia taas kuuluvat muuten vain ABBA:n versioiduimpiin biiseihin.
Erityisesti ABBA-repäisyt osoittavat, kuinka pelottavan lähellä poppia ReinXeed usein on sävellyksellisesti. Esimerkiksi Super Trouper ja Lay All Your Love on Me menisivät aivan täydestä alkuperäisestä ReinXeed-materiaalista. Levyn paras veto on kuitenkin Roxetten Sleeping in My Car, joka on muunettu riehakkaaksi poweriksi, ja sen tekemisen ReinXeed taitaa jos jonkin. Näiden lisäksi yhtye kuulostaa parhaalta Ace of Basen Beautiful Lifessa sekä Roxetten The Signissa ja Listen to Your Heartissa, jonka kertosäkeellä ei tosin voi mennä vikaan. Muutama hirvityskin joukkoon mahtuu, sillä All That She Wants -renkutus ei parane metalliversiona lainkaan, eikä The Lookiin ole saatu tuotua muuta kiinnostavaa kuin mielipuoliset kitaravinguttelut. Instrumentaalihiplailu Intermezzo No. 1 ei myöskään jaksa innostaa, sen ollen yhtä puistattavaa kuunneltavaa kuin At Vancen klassisen musiikin kitaraversioinnit.
Hauskahan näitä omia suosikkeja varmasti on yhtyeiden versioida, ja kuulijallakin on kivaa sen hetken. Vaikka noin puolet levylle päätyneestä tavarasta on ihan hyvän kuuloista, tuskin tätä muutaman kuuntelun jälkeen enää tulee soimaan laitettua, maailmassa kun on niin paljon laadukasta originelliakin powermetallia.
26.08.2011, Sami Kontio |