Miten hyvään levytykseen voi pettyä? Ruotsalainen Craft antaa tästä mallikappaleen neljännellä tulemisellaan.
Edellisestä craftauksesta onkin kulunut miltei kuusi vuotta, kun erinomainen Fuck The Universe näki päivänvalon. Raakaa, kieroa ja sopivasti darkthronemaista black metalia tarjonnut ruotsalaisyhtye iski tuolloin naulat täydellisyyttä hipovalla tavalla paikoilleen. Kahden ensimmäisen, niin ikään varsin mainion kokopitkän jatkeeksi tarjottu levytys jättikin sieluun melkoisen poltteen jatkoa odotellessa. Valitettavasti näihin pahuuden kutsuhuutoihin on vastattu vain osittain. Anglismin nimissä: Craft toimittaa lupauksensa, mutta vain osan matkaa.
Kieroilut ovat läsnä, mutta hieman väljähtäneessä muodossa. Hyviä, tutulla tavalla maittavia riffinpoikasia on mukana, mutta jollain tapaa vesitettyinä. Suoraan sanoen, Void kuulostaa - lukuisista hyvistä hetkistäänkin huolimatta - siltä, että se on Craftia jäljittelevän coverbändin tekele. Missä meni pieleen?
Void on karkeasti arvioiden noin kahdeksankymmentäprosenttisesti se levytys, joka sen pitikin olla. Se on riittävän hyvä, jotta sitä voi kutsua hyväksi levyksi ja se kuulostaa riittävän paljon siltä bändiltä, jolta sen pitääkin. Pettymys levy silti on, ja valitettavasti samalla myös yhtyeen huonoin tekele tähän asti. Tätä eivät pelasta sen enempää mukavan rähjäiset soundit tai entuudestaan tuttu raaka ärinälaulu. Eivät edes ne levyn paremmat biisit, sillä ne edustavat nyt vähemmistöä, siinä missä ennen ne olivat Craftin kylmä kivijalka.
Void on, heikkouksistaankin huolimatta, kuuntelunsa ansainnut. Valitettavasti vain se ei pärjää aiemmalle, huikean kovalle diskografialle, johon yhtye on aiemmin pyrkinyt. Toivotaan, että kyseessä on vain kliseistä poiketen se hankala neljäs levy, ja että seuraavaa tuotosta ei tarvitse odotella yhtä kauan.
07.08.2011, Serpent |