Amplifire on oululainen kymmenen vuotta kasassa ollut pumppu, joka on julkaissut kolme albumia. Yhtyeen musiikki henkii amerikkalaisia sävyjä, ja toisaalta taas onnistuu välistä kuulostamaan niin suomalaiselta kuin mahdollista.

Rokimmat kitarariffit ja laulajan rouhea äänen käyttö tuovat niitä Amerikan piirteitä mukaan, mutta metallisemmaksi yltyessään Amplifire ei ole kaukana muista pohjoisen kasvateista Sentencedistä ja Charonista. Kosketinsoitinten moniupolinen käyttö pitää huolen siitä, että myös Entwine päätyy vertailukohdaksi.

Kaikki edellämainitut yhtyeet ovat, tai olivat, taidolla hommansa hoitavia yhtyeitä, joten mikä Amplifiressä sitten mättää? Ei oikeastaan mikään muu kuin se, että yhtyeen eväät riittävät joka alueella vain kohtalaisen hyvään lopputulokseen. Sävellykset ovat melodisesti päteviä, sovitukset mielenkiintoisia ja laulaja asiansa osaava. Kappaleista vain jää puuttumaan se viimeinen niitti, jolla bändi nousisi liigatason taistelijaksi. Myös soundipuoli jää hieman köykäiseksi, ja siksi parhaistakin biiseistä jää tehokkain iskukyky uupumaan.

Kappaleista jäävät parhaiten mieleen avauskaksikko Mariana ja Flames sekä hienosti balladista munakkaaksi rokkirymistelyksi kasvava To the End. Useista hyvistä hetkistään huolimatta Amplifire jää monessa suhteessa vähän keskeneräiseksi, ja jättää tuntuman, että yhtye ei vieläkään näytä parasta, mihin sillä olisi kykyjä.