|
01. Devilization (intro)
02. Hate Generator
03. I Am The Blood
04. Rageous Souls
05. Sacrifice
06. Soldiers Of Blackblood
07. Malicious Death
08. Tormentor
09. Antichrist |
Puhdasta retrothrashia tarjoileva Malicious Death on itselleni nimeä lukuunottamatta varsin tuntematon yhtye. Bändin ensilevy retroilee niinkin paljon, että julkaisu tapahtuu vain 300 kpl:een vinyylipainoksena. Tällaisia levyjä kuunnellessa tulee ikävä Lepakkoa ja Metal Massacre -iltoja. Nostalgiafiiliksestä huolimatta en aio pukea päälleni varsilenkkareita tai tiukkoja farkkuja. Hieman hassut taiteilijanimet (Jerker, Bilibaldus, Red Jesus, Obadio) antaisivat olettaa, ettei niitä ihan vakavalla naamalla ole keksitty. Musiikki on kuitenkin pääasia ja runsas puoli tuntia tiukkaa perussettiä pistää nyrkin heilumaan. Levyä kuunnellessa tulee väkisin mieleen vanhat suomalaiset 80/90-luvun vaihteen speed- ja thrashlevyt, jopa laulua myöten. Kuitenkaan tuon laulun "suomalaisuus" ei mitenkään häiritsevää ole. Myös kappaleiden nimet osoittavat oikeaa henkeä. 16 tunnissa äänitetty levy takaa, ettei sounditkaan ole mitenkään ylituotetut vaan äänimaailma on sopivan rosoinen. Vaikka levy ei mitään uutta tai erikoista tarjoakaan, niin on mukava huomata, että tätäkin tyyliä näinkin perinteisellä tavalla jotkut jaksavat tarjota niiden lukemattomien sunnuntaiblackmetallistien ja pipopäiden seassa. Tätä kuunnellessa avaan seuraavan kaljan.
Levya saa tilattua vain yhtyeen kotisivuilta.
24.08.2003, Janne Rintala |
|