Pitkän linjan muusikko ja monitaituri, Brian Eno, on tehnyt vuosien varrella melkoisen läjän musiikkia, ja siinä sivussa tullut tituleeratuksi muun muassa ambient-musiikin innovaattoriksi. Eno onkin veivannut kaikenlaista vuosien aikana, niin soololevyjen muodossa kuin kollaboraatioissakin ja Drums Between the Bells edustaakin näistä jälkimmäistä mallia. Yhdessä runoilija Rick Hollandin, sekä lukuisten puhevierailijoiden kanssa puuhasteltu levy sekä hämmentää että miellyttää.

Eri versioina julkaistu Drums... pitää perusversiossa sisällään kuusitoista raitaa, jotka ovat pitkälti rytmistä kamaa erilaisin puhepätkin. Ambient-vivahteita kyllä kuullaan, kuten myös popahtavia, suorastaan tanssittavia biittibiisejä, sekä monenmoista muuta kokeilevaa ja epätavallista indie-musisointia. Valtavirtaa Eno ei edusta, jos ei nyt undergroundiakaan, mutta sen verran omintakeinen levytys on täälläkin kertaa kyseessä, ettei tämä aivan jokapojan tyypillisestä levytyksestä käy.

Jos levy pitäis jotenkin kategorisoida, lainaisin häikäilemättä wikipediaa avukseni: elektronista, kokeellista ja ambient-vivahteista spoken word -kamaa. Kuulostaa sekavalta ja monipuoliselta? Sitähän levy todella onkin. Paikoin mennään hyvin seesteisissä tunnelmissa, toisaalla taas räväkämmin. Pääpaino on kuitenkin rauhallisemmilla osioilla ja kun levyn vihdoin pääsee useamman kuuntelukerran jälkeen edes jonkin verran sisälle, siitä alkaa löytämään niitä mielenkiintoisia, hyviäkin hetkiä.

Drums Between the Bells on kaukana erityisen hyvästä levystä. Siihen se on liiankin pirstaloitunut, hajanainen ja levällään. Ehkä laajempaan, tai ainakin erilaisempaan makuun, kiekko toimii paremmin, mutta oman makuni huomioiden olisin tiettyjä ratkaisuja jättänyt tekemättä ja jonkun osan raidoista myös mukaan ottamatta. Näinkin teos on kuitenkin mielenkiintoinen ja Enosta kiinnostuneille varmasti tutkailun arvoinen. Ihan kiva.