Vuosi sitten The Artificial Theory for the Dramatic Beauty -debyytillään pankin tässä osoitteessa räjäyttänyt japanilaisyhtye Crossfaith jatkaa valitsemallaan linjalla, mutta kuulostaa nyt entistäkin länsimaisemmalta. Selkeimmät korvin kuultavat syyt moiseen ovat osakalaisten keitokseensa lisäämät deathcore- ja emo-piirteet. Melkein tekisi mieleni sanoa, että ainakaan ensinmainituille ei oikeastaan olisi näin melodisessa musiikissa tilaa.

Vaikka bändin soinnin fokus on edelleen tapporiffeissä, hurjassa aggressiossa, pikkunäppärissä melodioissa ja asentaja-koneistaja Terufumi Tamanon loitsimissa huomattavasti valtavirtaisemmat musiikkityylit mieleen tuovissa tietokone- ja syntikkaloopeissa, The Dream, The Space -kakkoslevylle on ilmestynyt debyyttiä enemmän myös tässä genressä puolipakollisia breakdowneja. Myös hooceesti karjuva Kenta Koie kokeilee siipiensä kantavuutta puhtaan laulamisen saralla, melko emosti määkivin lopputuloksin.

The Dream, The Space on kelpo hyvä levy ja loogista jatkoa hämmästyttävän tasokkaalle debyytille. Ei siinä oikeastaan muuta vikaa olekaan, kuin että siitä puuttuu se debyytin "mitäs helvettiä" -faktori ja kappaleista uupuu se yksittäinen muurinmurtaja, jolla jäädään ison yleisön mieleen. Sen verran huolella japsit kuitenkin kuulijaansa turpaan lyövät, että tiivis puolen tunnin mäiskepaketti saa ainakin minut painamaan play-nappia aina uudestaan.