The Living Fieldsin musiikillinen ilmaisu pohjautuu death/doom metalin pioneerien työn varaan, mutta olen havaitsevinani, että yhtye ainakin pyrkii tätä laajempaan musiikillisten keinojen valikoimaan. Ilmeisesti yhtye on ottanut vaikutteita ainakin thrash-, black- ja viikinkimetallista, em. death/doomin edelläkävijöiden, eritoten My Dying Briden lisäksi. Klassisen musiikin vaikutteitakaan unohtamatta. Periaatteessa bändi kuulostaakin siltä, kuin pienehkö kamariorkesteri yrittäisi soittaa hieman keskivertoa kompleksisempia raskaamman musiikin kappaleita, vaikkakin erityisesti miespuolinen örinälaulu takaa sen, että The Living Fieldsille on viime kädessä valmis antamaan metallisemman musiikin leiman.

The Living Fields siis onnistuu luomaan vaihteeksi jotain varsin omankuuloistaan varsin puhkikuluneessa ja kliseiden täyttämässä goottidoomin maailmassa. Yhtyeen suurin ongelma on se, että omaperäisestä soundistaan ja suhteelliseen freesistä yleisestä lähestymistavastaan huolimatta se ei tarjoile musiikillisesti ihan niin suuria visioita ja seikkailuja kuin voisi olettaa ja odottaa.

Ihan mielellään Running Out of Daylightia silti kuuntelee, ja onhan sillä, jos ei muuta, niin ainakin huimasti potentiaalia viedä genreä eteenpäin.