Ghost on hankala levy sisäistää julkaisukumppaninsa jälkeen. Levy on hyvin rauhallinen, aika ajoin suorastaan unettava. Uskon, että tämä myös on ollut Devinin tarkoitus levyä tehdessään. Ghost auttaa rauhoittumaan ja palaamaan kaaoksesta. Välillä levy muistuttaa quadrologian aloittanutta Ki-levyä, Trainfire-kappaleen kaiku käy parikin kertaa takaraivossa.

Ghost on täynnä kauniita melodioita, ja Devin pitää ärjyn puolensa kurissa koko levyn ajan. Tasaisen vahvalta new age –levyltä voisi nostaa hyviksi esimerkkiraidoiksi vaikkapa yli kymmenminuuttinen Featherin tai esimerkiksi kaikessa letkeydessään levyn nimiraidan.  Itselleni jostain syystä banjolla kulkeva Blackberry nousi ehkä levyn mielenkiintoisimmaksi kappaleeksi. Tässä vaiheessa tulee myös antaa kiitosta levyllä laulavalle Katrina Natalielle, jonka ääni antaa kauniin vastapainon Townsendin laululle monessa kappaleessa.

Ghost on helppoa Deviniä, ja monessa mielessä levy olisi helppoa ohittaa new age –sivutyönä. Tuotos kuitenkin palvelee osana DTP:n albuminelikkoa, ja kuuluu vahvasti draaman kaareen. Levyn voi silti hankkia hyväksi rentoutumiskiekoksi, oli aikaisempia osia kuullut tai ei. Pohjienottomusiikiksi levystä ei ole.  Levy on myös ladattu täyteen kaunista melodiaa, joten kiekko vaatii myös tarkkaa kuuntelua ennen kuin kaikki jipot löytyvät.

Ghost on omassa tyylissään hyvä levy, jollain tavalla se heijastelee Townsendin aikaisemmin tekemiä Devlab-levytyksiä.  Suositellaan ihmisille, jotka haluavat rauhallisen, vahvan ja kauniin kuuntelukokemuksen.