Chileläinen, jo 1986 perustettu vauhtimetallibändi Vastator eksyy vasta nyt ensi kertaa korviini, mikä on hieman harmikin, sillä yhtyeen kolmas studiotäyspitkä, Machine Hell, on ihan kohtuullisen järkevää tavaraa. Levyn huokeankuuloista ja diskanttipainotteista äänimaailmaa ei voi kehua, mutta biisit ja bändi ovat hyvinkin muutaman kuuntelun arvoisia.

Vastator operoi enimmäkseen speedmetallin ja perinteisemmän heavyilmaisun välimaastossa, muttei kuitenkaan rajoita itseään pelkästään siihen haarukkaan, sillä paketiin on mahdutettu mm. pianoballadi ja doom-paatoksena alkava päätösmessu. Biisit ovat pääosin kiivasvauhtisia, mutta tempojen pudotessa, kuten esimerkiksi kappaleen Fiend  keinuttelussa, chileläiset sivuavat hyvin läheltä Iron Maidenin eeppisempää ilmaisua. Maiden-mielleyhtymiä tukee myös notkeaäänisen Sr. Díazin laulusoundi, jonka rekisterin alapäässä kuuluu selkeitä, opeteltuja Dickinson-maneereja. Mutta "bruce-soundiaan" paljon enemmän Díaz käyttää levyllä pistävän korkeaa ylärekisteriään, joka sopiikin speed-kaahauksiin mainiosti. Diáz pärjää levyllä muuten oikein hyvin, mutta biiseissä Reminiscense ja Puñado de Almas äijä laulaa suorastaan falskisti.

Vaikka levyn on muodollisestu suhteellisen pätevää melodista speedmetallin tapaista, Machine Hellillä ei valitettavasti ole yhtäkään muista niin paljon edukseen eroavaa rallia, että se saisi laittamaan läystäkkeen useamminkin levylautaselle. Päinvastoin, muutama biisi erottuu ennemminkin köpöisyydellään. Päätösbiisi Galeucheen  ujutettu "rumpusoolo-osuus" on studiolevyllä jokseenkin käsittämätön ratkaisu, samoin kuin myös instrumentaali 8.8, joka, hiukan kärjistettynä, kuulostaa siltä, kuin varhainen Metallica soittaisi omaa sovitustaan Knight Riderin tunnarista. Hieman Vastatorilla olisi siis touhussaan vielä linjaamisenkin varaa.