Pharaoh Overlord on siitä mielenkiintoinen bändi, että se onnistuu kuulostamaan sekä hyvältä että huonolta samanaikaisesti. Hyvältä siinä mielessä, että he soittavat hyvin ja säveltävät biisejä, jotka hoitavat homman, mutta toisaalta huonolta siinä mielessä, että he jumittuvat paikallaan kuin juopuneet illallisvieraat. Esimerkiksi Devastatorin kertosäe mutiloidaan kuoliaaksi soittamalla sitä yli viisi minuuttia biisin lopussa.

On yksi asia toistaa kertosäettä, siitä esimerkkinä Iron Maidenin A Matter of Life and Death, jolla kertosäkeitä toistettiin liikaa useammassakin kappaleessa. Pharaoh Overlord tuntuu kuitenkin luottavan tiettyjen osien erinomaisuuteen niin pohjattomasti, että luulevat osien kestävän toistoa loputtomiin ilman variaatiota tai kehittelyä, jota jäänkin kaipaamaan. Toiston ja tylsyyden välillä on selvä raja, joka on toki kiistatta veteen piirretty.

Kokonaisuutena Out Of Darknessilta löytyy hyviä riffejä ja omalaatuisia sävellyksiä, ja esimerkiksi nimibiisi on ihan mainio. Transylvanian Afternoon ei sen sijaan toimi itselleni yhtään, sillä biisi tuntuu lähinnä ärsyttävältä ja sanoitukset vitsiltä. No Speed Limit on myös... outo. We Came To Rock edustaa puolestaan levyn miellyttävämpää materiaalia, ja levyn pari viimeistä raitaa tarjoavat kuuntelijoille myös jotain ainutlaatuista.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvin monivivahteinen levy, todella poikkeava tapaus.

Pharaoh Overlord is an interesting band in that they manage to come off both good and bad at the same time. Good in the sense that they play very well and compose songs that get the job done, but then bad in the sense that they readily overstay their welcome like a drunken houseguest on songs like Devastator, where they beat the chorus to death for over five minutes at the end of the song.

Now repeating the chorus is one thing, and Iron Maiden overdid it on A Matter of Life and Death many times in the songs thereon. Yet, Pharaoh Overlord comes off as sounding like they think a certain part of their song is so brilliant that it bears repeating to infinity without adding to it, embellishing it or giving it anything extra, which would be par for the course. There is a definitive line between repetition and boredom, and it's not so hard to grasp that it's drawn in water per se.

Otherwise, some good riffs and some very eccentric compositions adorn Out Of Darkness on a whole and the title track is fine. Transylvanian Afternoon does not work for me at all, as it simply comes off as annoying and the lyrics seem like a joke. No Speed Limit is also...bizarre. We Came To Rock on the other hand picks up business as it should be done and the other songs toward the end of the album all offer something unique.

All in all a very eclectic album and an anomaly in itself.